niin on hauskaa, että pissi ripettää!

Oman elämänsä spede.

 Olen niitä ihmisiä, jotka koittavat monessa hankalassa tai vaivautuneessa tilanteessa suoriutua ulos huumorilla. Kertoilen kahvipöydässä omasta, ja joskus toistenkin mielestä hauskoja vitsejä. Tuon myös omaa elämääni esille huumorin kautta, liikaa karrikoiden ja naurulla höystäen. Työkaverini huomauttivat, että minun kannattaisi ottaa osaa standup-komiikkakurssille. Kenties joskus. Ennen tulevaa menestystä koomikkona, voisin kirjoittaa teille tarinoita. Tässä jäätävässä flunssassa ja kuumeisen pikkutytön kanssa kotosalla ollessa on aikaakin.

Keski-iän saavuttaneena ja hieman naistenvaivoista kärsivänä ja liikuntaa rakastavana voisin aloittaa tositarinat seuraavasta.  Tarina ei ole todellakaan niille, joilla ei ole muuta jäykkää kuin asenne, mutta elämää tämä on.

”Niin on mukavaa, että pissi ripettää!” sanonta jäi kovin mieleen aikoinaan teollisuusalan yrityksessä sihteerin hommia tehdessä. Yrittäjä oli erinomaisen hauska mies, joka totesi sanonnan tulevan siitä, kun koiranpennun ollessa iloinen sillä usein karkaa iloliru. Totta!

Niin on usein mukavaa tämän ikäisellä naisellakin ja kolme lasta alakautta synnyttäneellä äidillä, että ihan meinaa pissi ripettää. Tervetuloa matkalleni.

 Osallistuin vuosikymmenten jälkeen Coopertestiin poikieni kanssa ja tavoite oli juosta ainakin 2000m. Juoksin 2050m ja syytän tästä poikiani, koska tossu olisi kulkenut paremmin. Pojat suorittivat kyllä ihan omaa suoritustaan minua häiritsemättä, ja juoksivat hyvät tulokset, mutta syypää on aina etsittävä ja mikäpä sen parempi kuin omat lapset. Avaan hieman. Synnytysten jälkeen jokainen ponnistus on vaatinut lusikallisen, jos toisenkin housuun. En oikein ilkeä ongelmaa tuoda esille koska poikien synnytyksistä alkaa olla jo toista vuosikymmentä. Tai no, turhaan poikiani syytin, ehkäpä lähin syypää löytyy 3-vuotiaasta pikkutytöstä.  ”Iltatähti saapui ja lusikallinen mamman housun taas kaatui.” Kuulostaa melkein suomalaiselta iskelmältä.

Juoksuvauhdin lisääminen ei siis onnistunut vaan juoksin melkein kirjaimellisesti kusisukassa. Jotain hyvää jos tästä vaivasta pitää keksiä on se, ettei ainakaan kusi nouse päähän, vaikka miten menestyisi.

Siitäpä sitten jalat ristissä koitat kiertää ympyrää ja ainoa ajatus on, että eikö 12min jumankauta täyty millään. Täyttyi se viimeinkin 2050m kohdalla ja tein varmasti pikajuoksun ennätyksen roiskaistessa pusikkoon suorituksen päätyttyä.

Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen juoksukokemus ja puskapissi. Olin aikoinaan kiertämässä maastojuoksukisassa noin 6km reittiä noin 40 asteen helteessä, kun hätä taas yllätti. Hylkäsin juoksukaverin ja painattelin takaa tulevien edestä metsään kesken kisan urheiluhousuja hikistä ruhoa pitkin alas rullaten ja sama toistui vauhdilla housuja ylöspäin kiskoen. Rapatessa roiskuu, vai lienee juostessa. Ei mikään helpoin suoritus hieman topakampaa reittä pitkin saada nahkeaa housua liikkeelle. Oli tehokas suoritus. Olisin ansainnut siitä mitalin: ”Nopein kusistoppi kautta aikojen”.

 

Urheilu on kivaa ja olen ohjannut erilaisia jumpparyhmiä yli 20-vuotta. Kaikki tieto lantiopohjan treenaamisesta on olemassa, mutta mikä lie ettei oppi ole käytännössä toiminut. Suhtaudun ongelmaan vakavasti, mutta joskus on pakko vähän nauraa itselleen. Tietoa ongelmasta on saatavilla paljon. 

En ole kuitenkaan liikunnaniloa päästänyt pois haasteista huolimatta, vaan jopa löytänyt uuden lajin, Kangoo Jumps -treenin jossa painatellaan tunnin verran pomppukengillä hiki roiskuen. Roiskuu siinä hommassa välillä kyllä muukin. Olenkin ottanut tuntiemme motoksi: Hypitään niin että kusi lentää! Hauskaa meillä on aina niin että housut kastuu, hiestäkin, ja muiden haasteiden syyksi voi aina laittaa sen, jotta niin on mukavaa, että ihan pissi ripettää! Tämä sanonta elää ikuisesti!

Juoksemisen ja liikunnaniloa muillekin!