Arkiahdistus ja keskeneräisen elämän aforismit.
Ajoin eilen aamulla tallille ja siinä hevosia ulos laittaessa tajusin kiireen nostavan päätään. Tiedättekö sen ikävän tunteen kun on erittäin hyvä olla, mutta tajuat ettet voi aikailla, koska pitäisi olla jo muualla. Mietin miten ahdistavaa oli ajatus, etten voinut rauhassa satuloida hevostani ja käydä pientä lenkkiä, rentoutua, aloittaa aamuani hötkyämättä. Tiesin, että omat tekoni vaikuttavat niin monien muiden päivän rytmiin, eikä sijaa omalle ajalle siinä hetkessä ollut. Arkiahdistus iskikin sitten lujasti päälle kotona töitä tehdessäni. Tunsin riittämättömyyttä, kiirettä ja pienimuotoista pakokauhua asioita kohtaan. Tyttö itkeskeli, unet olivat katkonaisia ja en keskittynyt pienen tarpeisiin touhutessani koneen ääressä kehityskeskustelupohjia laatien ja viestiä toisella kädellä näpytellen. Vaativa väninä lattialta pysäytti. Tuo 8kk vanha tyttö tarvitsi minua ja aikaani, enkä sitä voinut hänelle suoda. Hyssyttelin niitä näitä hieman puolivillaisesti edes katsomatta lastani. Silloin väninä muuttui huudoksi. Hyvä lapseni! Oikein! Tajuaisi tämäkin äiti joskus mikä elämässä on tärkeää.
Ihmisen loputon väsymys johtuu osittain siitä, että hän elää liian usein kahta hetkeä samanaikaisesti: kehossaan nykyhetkeä ja ajatuksissaan jo kaukaista tulevaisuutta.
En tajunnut kuitenkaan mitään ennen iltaa. Olin päivän kiukkuinen ja ahdistunut, tekemättömät asiat painoivat päätäni, kiireen tuntu seurasi varjona mukana yritinpä tehdä mitä vain. Odotin miestä malttamattomana, tuskailin täysin jouluvalotonta kotiamme ja koitin miettiä missä jouluvalotkin ovat. Miehen tullessa kiirehdin kokoukseen ja kokouksesta iltatöihin. Imuroinkin välissä, tiuskin koirille kun olivat edessä, ja olin paikalla lapselleni, olematta lainkaan läsnä.
Miehen tullessa kotiin hän asettui olohuoneen lattialle tyttäremme viereen ja tytön väninä väistyi. Mietin vielä, kiukutellessa kiirettäni ovella, puhtaita astioita koneessa ja täyttä tiskipöytää ja tiesin ettei hän niitä laittaisi. Miehet ymmärtävät usein mitkä asiat merkitsevät enemmän. Usein miehet, ja muutamat viisaat naiset, tietävät mitä tarkoittaa läsnäolo; silloin kun olet siinä, ole paikalla, ole läsnä, keskity. Usein kiukuttelen silti tällekin elämän viisaudelle.
Levossa ei ole niinkään kyse paikasta, jossa päivänsä viettää, kuin kohdasta, jossa sydän silloin on.
Löysin ajatukseni ja itseni Elina Salmisen runojen ja mietelauseiden äärelle ja jollakin kummalla tavalla sulatin kiirettä yltäni. Ahdistuksen möykky alkoi kadota, itketti vähän, tiesin että minun pitää löysätä. En ole mukava ihminen kotona tässä mielentilassa enkä mukava muuallakaan. Tajusin myös sen, ettei minun tarvitse olla mukava. Saan olla välillä sitä ja toisinaan tätä. Itseäni minun pitäisi kuunnella ja ahdistuksen syitä. Höllätä, sanotaan meillä päin. Höllätä minun pitäisi omia sääntöjä ja pään sisäisiä ohjeitani.
Älä pyydä anteeksi sitä, millaiseksi persoonaksi Luoja on sinut luonut. Pyydä anteeksi sitä, ettet aina ymmärrä omia käyttöohjeitasi oikein.
Vuorokauden tunnit alkoivat loppua, ajatukset kiersivät kehää, enkä edes tiedä opinko mitään jatkoa ajatellen. Uni tuli huonosti, olin levoton vielä yölläkin. Yöllä kuitenkin mietin ettei kukaan muu kuin minä itse aseta arkeeni aikataulua, ja vain minä voin siihen vaikuttaa. Elämä on tässä ja nyt. Tämä päivä on ensin elettävä, että huominen voi tulla.
Yhtenä päivänä ei voi elää kahta päivää, vaikka suunnittelisi kaiken edeltä ja huokailisi aamusta yöhön.
Tänä aamuna heräsin levollisemmin, tämä teksti päässäni. Minun pitäisi muistaa kirjoittaa, se auttaisi niin paljon käsittelemään asioita. Sain eilen äidiltäni uutisen, joka vaikutti yöuniini. Äiti kertoi että hän on sairastunut. Yritin tivata asian vakavuutta ja hänen rennon välinpitämätön ja huoleton katsotaan mitä tuleman pitää asenne ärsytti vielä myöhälle yöhön. Aamulla mietin, että höllää hyvä ihminen. Ei aina tarvitse olla valmista suunnitelmaa ja tietoa. Pitää olla luottamus. Luottamus siihen että elämä kantaa.
Jokainen luottaen astuttu askel antaa ihmiselle yhtä paljon voimaa kuin jokainen murehtien astuttu sitä vie.
Olisinpa viisaampi jatkossa ja antaisin sydämen valita elämän suunnan järjen sijaan, vaikka hetkittäin, koska Mitä enemmän elämää miettii, sitä useammin lauseet loppuvat kysymysmerkkeihin.
Hevosista alkanut teksti on hyvä päättää hevosiin. Isäni aina viisasteli elämän murheista, että antaa hevosen murehtia, sillä kun on isompi pää. Näinpä. Omaa pientä päätä vaivata nyt liikaa, on ihan hölmöläisen hommaa. :D
Kursivoitu teksti Elina Salmisen kirjasta Huoleton-keskeneräisen elämän aforismeja.
Ihmisen loputon väsymys johtuu osittain siitä, että hän elää liian usein kahta hetkeä samanaikaisesti: kehossaan nykyhetkeä ja ajatuksissaan jo kaukaista tulevaisuutta.
En tajunnut kuitenkaan mitään ennen iltaa. Olin päivän kiukkuinen ja ahdistunut, tekemättömät asiat painoivat päätäni, kiireen tuntu seurasi varjona mukana yritinpä tehdä mitä vain. Odotin miestä malttamattomana, tuskailin täysin jouluvalotonta kotiamme ja koitin miettiä missä jouluvalotkin ovat. Miehen tullessa kiirehdin kokoukseen ja kokouksesta iltatöihin. Imuroinkin välissä, tiuskin koirille kun olivat edessä, ja olin paikalla lapselleni, olematta lainkaan läsnä.
Miehen tullessa kotiin hän asettui olohuoneen lattialle tyttäremme viereen ja tytön väninä väistyi. Mietin vielä, kiukutellessa kiirettäni ovella, puhtaita astioita koneessa ja täyttä tiskipöytää ja tiesin ettei hän niitä laittaisi. Miehet ymmärtävät usein mitkä asiat merkitsevät enemmän. Usein miehet, ja muutamat viisaat naiset, tietävät mitä tarkoittaa läsnäolo; silloin kun olet siinä, ole paikalla, ole läsnä, keskity. Usein kiukuttelen silti tällekin elämän viisaudelle.
Levossa ei ole niinkään kyse paikasta, jossa päivänsä viettää, kuin kohdasta, jossa sydän silloin on.
Löysin ajatukseni ja itseni Elina Salmisen runojen ja mietelauseiden äärelle ja jollakin kummalla tavalla sulatin kiirettä yltäni. Ahdistuksen möykky alkoi kadota, itketti vähän, tiesin että minun pitää löysätä. En ole mukava ihminen kotona tässä mielentilassa enkä mukava muuallakaan. Tajusin myös sen, ettei minun tarvitse olla mukava. Saan olla välillä sitä ja toisinaan tätä. Itseäni minun pitäisi kuunnella ja ahdistuksen syitä. Höllätä, sanotaan meillä päin. Höllätä minun pitäisi omia sääntöjä ja pään sisäisiä ohjeitani.
Älä pyydä anteeksi sitä, millaiseksi persoonaksi Luoja on sinut luonut. Pyydä anteeksi sitä, ettet aina ymmärrä omia käyttöohjeitasi oikein.
Vuorokauden tunnit alkoivat loppua, ajatukset kiersivät kehää, enkä edes tiedä opinko mitään jatkoa ajatellen. Uni tuli huonosti, olin levoton vielä yölläkin. Yöllä kuitenkin mietin ettei kukaan muu kuin minä itse aseta arkeeni aikataulua, ja vain minä voin siihen vaikuttaa. Elämä on tässä ja nyt. Tämä päivä on ensin elettävä, että huominen voi tulla.
Yhtenä päivänä ei voi elää kahta päivää, vaikka suunnittelisi kaiken edeltä ja huokailisi aamusta yöhön.
Tänä aamuna heräsin levollisemmin, tämä teksti päässäni. Minun pitäisi muistaa kirjoittaa, se auttaisi niin paljon käsittelemään asioita. Sain eilen äidiltäni uutisen, joka vaikutti yöuniini. Äiti kertoi että hän on sairastunut. Yritin tivata asian vakavuutta ja hänen rennon välinpitämätön ja huoleton katsotaan mitä tuleman pitää asenne ärsytti vielä myöhälle yöhön. Aamulla mietin, että höllää hyvä ihminen. Ei aina tarvitse olla valmista suunnitelmaa ja tietoa. Pitää olla luottamus. Luottamus siihen että elämä kantaa.
Jokainen luottaen astuttu askel antaa ihmiselle yhtä paljon voimaa kuin jokainen murehtien astuttu sitä vie.
Olisinpa viisaampi jatkossa ja antaisin sydämen valita elämän suunnan järjen sijaan, vaikka hetkittäin, koska Mitä enemmän elämää miettii, sitä useammin lauseet loppuvat kysymysmerkkeihin.
Hevosista alkanut teksti on hyvä päättää hevosiin. Isäni aina viisasteli elämän murheista, että antaa hevosen murehtia, sillä kun on isompi pää. Näinpä. Omaa pientä päätä vaivata nyt liikaa, on ihan hölmöläisen hommaa. :D
Kursivoitu teksti Elina Salmisen kirjasta Huoleton-keskeneräisen elämän aforismeja.
Kommentit
Lähetä kommentti