Avaimet menestykseen.

Elämä yllättää toisinaan. Parasta näissä yllätyksissä on kai havahtuminen. Kaikki mistä joskus pidit kiinni kynsin hampain voi muuttaa muotoaan ja merkitystään. Häviää tarve takertua. Voi päästää irti ja olla silti helpottunut.

Isoveljeni kutsui minua aikoinaan moraali-malluksi. Se oli pieni piikki hieman ärsyttävään tyyliini. Eräänlainen besserwisser taisin ollakin. Aina oli mielipide ja näkemys, jopa asioihin joista en tiennyt mitään. Olin kova suunnittelemaan omaa elämääni ja muidenkin. Minun ajatuksiini kuului toteuttaa tiettyjä asioita, tietyssä ajassa ja tietyllä tapaa. Takerruin omiin päänsisäisiin lainalaisuuksiin ja en tosiaan nähnyt sitä äärettömän tärkeää metsää niiltä puilta. Olin välillä hieman tökerökin kertoessani ajatuksiani ja näkemyksiäni, silloin kun koin ne hyvinä ja oikeina. Olin vahvasti sitä mieltä että saavutan paljon ja tulen menestymään. Että en koskaan tekisi niin kuin "toiset".  Kuvittelin kasvavani paremmaksi ihmiseksi. Mielestäni asiat piti hoitaa tietyllä tavalla. Ja kun kerran olin jotain päättänyt, se piti. Olin melko ehdoton.

Kadotin jotain hyvää itsestäni. Se kadonnut asia oli aito ja vilpitön, jopa tunteellinen ajattelutapani asioihin. Aloin kuvitella että kaikki asiat hoidetaan järjellä. Järkevästi. Se oli eräänlainen elämän onnellisuuden mittari. Ihailin säntillisiä, järkeviä ja menestyneitä ihmisiä. Näin menestyksen kuitenkin vain ulkoisesti. En osannut enää katsoa syvemmälle. En ollut enää se ihminen joka aikoinaan oppi kotoa hieman liiankin suoralla tavalla oman elämäni kolikon eri puolet. Nyt tiedän, ettei tarvitse aina valita pelkkää kruunaa tai klaavaa. Antaa kolikon pyöriä vaan.

Pauli Hanhiniemi julkaisi taannoin loistavan kappaleen, Muutkin mokaa. Se on soinut päässäni usein. Olen kai mokannut elämässäni, jos ajattelen ja vertaan kaikkea sitä millaiset tavoitteet ja päämäärät asetin, miten pyrin elämäni elämään. En pysty niitä saavuttamaan, sen myönnän. Minusta tuli siinä yrityksessä vain vihainen ja ärtynyt, hitusen onneton. En saa muutettua itseäni olemaan jotain muuta tai tuntemaan eri tavalla, vaikka olen kokeillut niin tehdä. En voi unelmoida toisten unelmia vaan minun pitää elää todeksi omat unelmani. En häpeä myöntää luovuttaneeni, kun en vaan jaksa enää yrittää. Sen hienompaa tai haastavampaa syytä sille ei ole. Ei vain jaksa enää yrittää.

http://www.youtube.com/watch?v=sMlpM640wEE

Menestyminen, ja menestys. Mitä se sitten parhaimmillaan olisi? Onnellisuutta ja vilpitöntä tyytyväisyyttä omaan itseensä ja elämäänsä. Tunne arvostamisesta, itsensä ja muiden. Välittämistä, ilman mitään odotuksia. Onnen löytäminen arkisista hetkistä; yksinkertaisesti, onnenmurusia sen kummemmin työstämättä tai tavoittelematta. Tunnetta ilman järjen häivää. Siihen tahdon uskoa.

Olen iloinen ihmisistä jotka näkevät hyvän ennen pahaa ja ilman ennakkoluuloja. Aika usein ihmiset vain epäilevät kaikkea.  Olen myös hitusen tyytyväinen omasta henkisestä kasvustani. Olen lukenut muun muassa kirjoituksiani täältä ja tajunnut että olen koettanut aina kääntää kaiken huumorilla hyväksi, vaikka asiat ovat jääneet useinkin vaivaamaan. Olen lakaissut asioita perinteisesti maton alle, voisi sanoa. Ehkä se on ollut selviytymiskeino ja tapa korjata itsensä. Kirjoittamalla tuoda ikävistäkin asioista se hyvä esille, vaikkei aina olisi tarvetta niin tehdä, joskus joillakin asioilla ei ole hyviä puolia. 

Sen takia olen aidosti iloinen ihmisistä jotka uskaltavat sanoa jos oikeasti vituttaa. Kirjoittaa sen vaikka auki, juurikin noin, tai sanoa ihan suoraan ja suomeksi, ja vieläpä melko karusti. Minusta on kasvanut pieni hymeksijä, joka nielee pahimmat. Ei kai ongelmia voi esille tuoda?  Pitävät vielä hulluna. Pitäähän oma siloiteltu pinta olla kunnossa. Työnnetään siis joutava hymeksintä, ja syvälle. Sitä mieltä minä olen. Opettelen vaikka alkuun kirjoittamaan tuon sanahirviön, ruman sanan. Oppinut olen sen jo tähän ikään mennessä sanomaan, valitettavasti. :)

 

Tänään ei ole pahemmin vituttanut. Ei pimeys, ei kiire, ei kaupassa käynti pikavauhtia kellon lyödessä puoli kuusi, lasten odottaessa autossa. Silläkin kauppareissulla näin kaverin, pitkästä aikaa, mikä oli enemmän kuin mukavaa, ja ostin ainekset onneen. J Hupsuako? Ei lainkaan. Minun onneani tänään ovat olleet pottumuusi ja nakkikastike, ja sen myötä reippaat ruokailijat, iloinen mieli, poikieni uskomaton huumori ja tilanneäly, nauru ja hymyt. Tunne rakkaudesta. Onnellisen hetken toi myös tuokio itseni kanssa, jouluinen omenasiideri, kynttilät, hyvä musiikki ja ihanan vaniljantuoksuisen vartalovoiteen pehmeys iholla saunan jälkeen. Pieniä asioita, onnenmurusia. Suurella sydämellä. Avaimet hienoimpaan menestykseen ikinä.