Siellä missä appelsiinit kasvaa.
Matkalla.
Olen ihastunut. Välittömiin ja iloisiin ihmisiin. Tanssiviin pikkulapsiin ravintolassa ja äänen volyymia lisäviin aikuisiin ja keskusteluihin, joista en ymmärrä mitään. Silti nautin kuulemastani. Ihastuksissani vanhoista miehistä jotka koittavat jututtaa vaikka eivät ymmärrä sanaakaan englantia, enkä minä portugalia.
Lähdin matkalla sen kummemmin suunnittelematta. Oikeasti tajusin tunti ennen lähtöä etten ole edes tulostanut matkalippuja. Kai se nykyisin hoituu sähköisesti uskottelin, ja hoitui. Onneksi. Olen melkoinen heikki huoleton monessa asiassa. Passi, pankkikortti ja puhelin löytyy joten kai sitä pärjää. Matkakohde on tosin ollut mielessäni kauan. Minulla on muutama kohde joista olen haaveillut pian pari vuosikymmentä. Tämä on yksi niistä. Junassa Kiteen kohdalla alkoi hymyilyttää. Hyvin suunniteltua se jo noissa vuosissa laskien on.
Portugali. Lissabon. Täällä olen.
Kirjoitan hieman tohkeissani tässä hotellihuoneessani, hotellissa, jonka teemana on vanhat hollywoodleffat. Olen avaruushyökkäyksen keskipisteessä. Olen hississä treffannut Mr H.Bogartia, ja respassa olevan ihastuttavan herrasmiehen ansiosta nauranut ääneen huomatessani pilkkeen herran silmäkulmassa, joka kysellessäni wi-fin maksuttomuutta väitti pokerinaamalla sunnuntaisin perittävän tuplamaksun. Mainio kaveri. Hotel Florida on edullinen ja kiva valinta, jos tänne matkustatte. Suositukset piti paikkaansa.
http://instagram.com/p/zLrBkwMZUH/
Nojatuolimatkojen lisäksi matkustuskokemukseni ovat vähäiset. Unelmoin matkustamisesta koko ajan, mutta kohteilla on oltava jotain merkitystä.Rahaakin pitäisi olla. Lissabon on antanut merkityksen matkalleni. Oleminen täällä ei ole myöskään vaatinut edes paksua lompakkoa. Rahat on kuitenkin aina vähissä. Lähti tai ei.
Olen reissussa yksin. Moni on ihmetellyt valintaani, mutta kaikki on mennyt kivasti. Olen puhelias ja avoin, joten en koe olevani yksin tuntemattomien seurassa. Olen avannut suuni ja saanut hyvän vastareaktion, toki jokunen on ollut vastaamattakin. Sallittua. Yleensä hymyyn kuitenkin on vastattu hymyllä, vaikkei yhteistä puhekieltä olisi löytynyt. Olen kätellyt tarjoilijat lähtiessäni, auttanut eksyneitä espanjalaisia ja paljastanut autettuani itsekin olevani eksyksissä :) Sain jopa kutsun lähteä seuraan juhlimaan kun baari menee kiinni kun olisi ollut kuulemma lissabonin paras karnevaali-ilta. Olin kuitenkin kaukaa viisas ja siirryin vain nukkumaan. Ihana ehdotus kuitenkin Avoin kai pitäisi olla kaikelle. Elämässä on itsessään sitä särmää sitten. Ja pelätä en oikein osaa, sitäkin joku mietti. On vain uskottava hyvään.
Verkkokalvoilla on nyt kauniita kuvia, joista jokunen kamerassa. Muutama surullinenkin kuva on mielessä. Hienointa minusta on kuitenkin se tunne kun jokapuolelta tulee erilaisia tuoksuja, jopa niitä hajuja, ja korviin kantautuu vieraita ääniä. Mieli säilöö hetkiä tiukasti. Voi kun voisi jäädä! Tulla ja olla täällä missä appelsiinit kasvaa.
Yksin lähtiessä vain ikävä on hankalin asia kohdata. Ainakin minun. Paras olisi matkustaa rakkaiden kanssa. Sitä mieltä olen aina ollut. Olla samassa hetkessä ja paikassa,samojen tähtien alla. Pitää kiinni ja elää jokaisia hetkiä ja elämyksiä, tuntea ne, vaikka erilailla, kuitenkin jakaen ne yhdessä. ☆ Appelsiinipuuta helmikuussa ei voi olla ihailematta.
Olen ihastunut. Välittömiin ja iloisiin ihmisiin. Tanssiviin pikkulapsiin ravintolassa ja äänen volyymia lisäviin aikuisiin ja keskusteluihin, joista en ymmärrä mitään. Silti nautin kuulemastani. Ihastuksissani vanhoista miehistä jotka koittavat jututtaa vaikka eivät ymmärrä sanaakaan englantia, enkä minä portugalia.
Lähdin matkalla sen kummemmin suunnittelematta. Oikeasti tajusin tunti ennen lähtöä etten ole edes tulostanut matkalippuja. Kai se nykyisin hoituu sähköisesti uskottelin, ja hoitui. Onneksi. Olen melkoinen heikki huoleton monessa asiassa. Passi, pankkikortti ja puhelin löytyy joten kai sitä pärjää. Matkakohde on tosin ollut mielessäni kauan. Minulla on muutama kohde joista olen haaveillut pian pari vuosikymmentä. Tämä on yksi niistä. Junassa Kiteen kohdalla alkoi hymyilyttää. Hyvin suunniteltua se jo noissa vuosissa laskien on.
Portugali. Lissabon. Täällä olen.
Kirjoitan hieman tohkeissani tässä hotellihuoneessani, hotellissa, jonka teemana on vanhat hollywoodleffat. Olen avaruushyökkäyksen keskipisteessä. Olen hississä treffannut Mr H.Bogartia, ja respassa olevan ihastuttavan herrasmiehen ansiosta nauranut ääneen huomatessani pilkkeen herran silmäkulmassa, joka kysellessäni wi-fin maksuttomuutta väitti pokerinaamalla sunnuntaisin perittävän tuplamaksun. Mainio kaveri. Hotel Florida on edullinen ja kiva valinta, jos tänne matkustatte. Suositukset piti paikkaansa.
http://instagram.com/p/zLrBkwMZUH/
Nojatuolimatkojen lisäksi matkustuskokemukseni ovat vähäiset. Unelmoin matkustamisesta koko ajan, mutta kohteilla on oltava jotain merkitystä.Rahaakin pitäisi olla. Lissabon on antanut merkityksen matkalleni. Oleminen täällä ei ole myöskään vaatinut edes paksua lompakkoa. Rahat on kuitenkin aina vähissä. Lähti tai ei.
Olen reissussa yksin. Moni on ihmetellyt valintaani, mutta kaikki on mennyt kivasti. Olen puhelias ja avoin, joten en koe olevani yksin tuntemattomien seurassa. Olen avannut suuni ja saanut hyvän vastareaktion, toki jokunen on ollut vastaamattakin. Sallittua. Yleensä hymyyn kuitenkin on vastattu hymyllä, vaikkei yhteistä puhekieltä olisi löytynyt. Olen kätellyt tarjoilijat lähtiessäni, auttanut eksyneitä espanjalaisia ja paljastanut autettuani itsekin olevani eksyksissä :) Sain jopa kutsun lähteä seuraan juhlimaan kun baari menee kiinni kun olisi ollut kuulemma lissabonin paras karnevaali-ilta. Olin kuitenkin kaukaa viisas ja siirryin vain nukkumaan. Ihana ehdotus kuitenkin Avoin kai pitäisi olla kaikelle. Elämässä on itsessään sitä särmää sitten. Ja pelätä en oikein osaa, sitäkin joku mietti. On vain uskottava hyvään.
Verkkokalvoilla on nyt kauniita kuvia, joista jokunen kamerassa. Muutama surullinenkin kuva on mielessä. Hienointa minusta on kuitenkin se tunne kun jokapuolelta tulee erilaisia tuoksuja, jopa niitä hajuja, ja korviin kantautuu vieraita ääniä. Mieli säilöö hetkiä tiukasti. Voi kun voisi jäädä! Tulla ja olla täällä missä appelsiinit kasvaa.
Yksin lähtiessä vain ikävä on hankalin asia kohdata. Ainakin minun. Paras olisi matkustaa rakkaiden kanssa. Sitä mieltä olen aina ollut. Olla samassa hetkessä ja paikassa,samojen tähtien alla. Pitää kiinni ja elää jokaisia hetkiä ja elämyksiä, tuntea ne, vaikka erilailla, kuitenkin jakaen ne yhdessä. ☆ Appelsiinipuuta helmikuussa ei voi olla ihailematta.
Kommentit
Lähetä kommentti