Somedays are better than others.
Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Pään kulkiessa omia polkujaan, kroppakin alkaa temppuilla ja toisin päin. Olen kokenut nyt melkoisia aallonharjoja ja pohjamutia ja siksi olen ollut omasta itsestäni todella huolissani. Olenkin kirjoittanut jo vuosia asioista, välillä löytäen punaisen langan pään ja välillä sen kadottaen. Olen tutkinut syitä ja niiden seurauksia ja koittanut järkeillä olotilaani.
Kirjoitan tekstini aina sarkasmia ja huumoria käyttäen, joten älkää kukaan pahastuko tekstistäni. Viittaan asioilla ja sanoilla vain itseeni ja siihen mitä koen. En kirjoita mitään yleispätevää tai tieteellistä faktaa.
Olen aina ollut todella helposti ärsyyntyvä ja syttyvä luonne. Negatiivisesti latautunut, vaikka ulospäin olen antanut itsestäni erilaista kuvaa. On vaikea myöntää olevansa lähtökohtaisesti mulkku. Samalla olen siis todella aktiivinen ja puuhakas, reipas ja ystävällinen...kotona kaikki jotenkin kaatuu. Aktiivisuuden kohdistuminen johonkin tekemiseen usein kyllä aiheuttaa iloa ja hetkellisesti koen suuriakin onnentunteita. Ne tunteet ovat vain olleet nyt melko vaihtelevia. Sisälleni on kasvanut jo vuosia joku möykky, joka ei pääse ulos. Hermostun helposti asioihin, ja kaikkein läheisempiin ihmisiin. Hermostuminen vaikuttaa kaikkien lähellä olevien elämään, koska ilmaisen itseäni melko kuuluvasti. Olen pahoittanut toisten mieliä ja omanikin samalla. En silti aina osaa edes pyytää anteeksi. Koen pikemminkin hyvin usein, että minuun kohdistuu vääryyttä, ja että minua ei ymmärretä. En käsitä mistä moinen itsekkyys on minuun pesiytynyt ja miten saisin sen pois itsestäni. Yritän sitä näin julkikirjoittamalla. Olen ainakin avoin itseäni kohtaan. Kyyneleet ja itku ovat olleet poissa jo vuosikausia. Tästä olen kirjoittanutkin aiemmin. Joskus itkin jatkuvasti. Pillitä Mallu, pillitä. Semmoisen katoaminen pitää ainakin nestetasapainon ylitoiminnassa... En ole välillä jaksanut välittää läheisistäni ja olen kokenut monet asiat rasitteena.Se on ollut pelottavaa.
Tänään itkin kaikkea aiheuttamaani ja kaikkea kaipaamaani. Yksin, autossa.
Unohtelen asioita herkästi, en jaksa keskittyä aina pieniin yksityiskohtiin. Koen kuitenkin valtavia suorituspaineita, koska koetan silti suorittaa kaiken täysillä. Välillä tuntuu että haluaisin vain paeta kaikkea ja kaikesta. Se ei ole oikein. En useinkaan voi ajatuksilleni mitään, vaikka ne hyvinkin tiedostan.
Minulla ei ole mitään elämässä todella huonosti. Asiat on periaatteessa hyvin. Olen saanut enemmän kuin olen osannut toivoakaan ja isoistani pettymyksistä ja menetyksistä olen selviytynyt melko tervepäisenä. Tai no, sitä välillä mietin kyllä että onkohan näin... En silti käsitä miksi en pääse positiivisen ajattelun polulle oman elämäni suhteen. Pyörin ympyrää oman mieleni karsinassa vaikka tiedostan miten paljon helpompi positiivisen ihmisen on olla. Koen välillä olevani hyvin jakautunut persoona.. Esimerkiksi eilen aamulla olin iloinen ja kiitollinen ja illalla pieni asia ja väsymys sai minut hermostumaan näille kiitollisuuteni kohteille, lähes joka asiasta.. Hulluutta.
Olen tosiaan ollut myös fyysisesti todella väsynyt. Uupunut olisi kuvaava sana. Seuraksi minusta ei ole enää yhdeksän jälkeen. Sinnittelen illan viimeiset tunnit siihen hetkeen että pääsen pitkälleen sänkyyn. Tämä ei tunnu omalta käytökseltäni lainkaan. Syytän ruuhkavuosia, stressiä, kiirettä ja lapsia sekä puolisoa. Reilua eikö totta.
Olen pohtinut syitä. Haluaisin saada jonkun konkreettisen syyn. Asiat olisi helpompi kohdata kun niille löytyisi selitys. Yksi ajatus ja syy ja seuraus on hormonien sekoilu. Minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminnan oireet, ja mitatut arvot olivat selvästi liikatoimintaa, mutta ne olivat kuitenkin epäselvät sitten tarkemmissa mittauksissa ja viittasivat jopa osittain vajaatoimintaan. Stressihormonitasoni, kortisoli? oli korkealla, muttei viitteitä sen kummemmasta kuitenkaan löytynyt. Lääkäri mietti mitä kaikkea lieneekään tapahtunut ja miten kauan olen ollut "kierroksilla".. Pitkään voisin väittää. No, näitä seurataan ja tilannetta pidetään silmällä. Mietin kovasti voisiko osa syy kaikkeen hulluuteeni olla näissä hormoneissa. Voisiko yllättävän suureen lihomiseeni lyhyellä aikajaksolla olla osasyynä nämä hormonit... elänkö näiden takia jotain pimeää keskiaikaa ja mieli sekä ruumis myllertää? Kunhan en ala roviolla ketään polttamaan, kaikki lienee hyvin. Välillä kyllä tulee mieleen, että olenko vain yksinkertaisesti hullu, mielipuoli, sekopää? Rakkaalla lapsella, puolisolla ja äidillä on monta nimeä.
Hulluus ei ole enää nykypäivänä sopiva tai ainakaan lääketieteellinen termi. Se on paha haukkumasana, etenkin jos sen minunlaiselle sanoo. Kyllähän sen kuuleminen toki pysäyttää. Nykypäivänä erilaiset persoonallisuushäiriöt ovat hyvinkin yleisiä. Ne ovat vakavasti otettavia asioita jotka myllertävät ihmisen arkea tarpeettoman paljon. Nekin aiheuttavat oireita, joiden keskellä itse painin. Siksi en lähtisi huumoria näistä pahemmin veistelemään. Huumori kyllä usein helpottaa.
Elämässä on kyse hetkistä. Miten ne käytät ja millaisena ne otat vastaan. Toivon löytäväni omiin hetkiini valon ja pilkahduksen hyvää ja kaunista. Löydänkin toki, mutta nyt olen ollut muutaman päivän turhan negatiivinen. Pyydän anteeksi näistä mustista aukoista, joita usein oman elämäni hetkiini saan sovitettua. Elämä toivottavasti kantaa, kaiken maailman kuuhelotkin.
Kirjoitan tekstini aina sarkasmia ja huumoria käyttäen, joten älkää kukaan pahastuko tekstistäni. Viittaan asioilla ja sanoilla vain itseeni ja siihen mitä koen. En kirjoita mitään yleispätevää tai tieteellistä faktaa.
Olen aina ollut todella helposti ärsyyntyvä ja syttyvä luonne. Negatiivisesti latautunut, vaikka ulospäin olen antanut itsestäni erilaista kuvaa. On vaikea myöntää olevansa lähtökohtaisesti mulkku. Samalla olen siis todella aktiivinen ja puuhakas, reipas ja ystävällinen...kotona kaikki jotenkin kaatuu. Aktiivisuuden kohdistuminen johonkin tekemiseen usein kyllä aiheuttaa iloa ja hetkellisesti koen suuriakin onnentunteita. Ne tunteet ovat vain olleet nyt melko vaihtelevia. Sisälleni on kasvanut jo vuosia joku möykky, joka ei pääse ulos. Hermostun helposti asioihin, ja kaikkein läheisempiin ihmisiin. Hermostuminen vaikuttaa kaikkien lähellä olevien elämään, koska ilmaisen itseäni melko kuuluvasti. Olen pahoittanut toisten mieliä ja omanikin samalla. En silti aina osaa edes pyytää anteeksi. Koen pikemminkin hyvin usein, että minuun kohdistuu vääryyttä, ja että minua ei ymmärretä. En käsitä mistä moinen itsekkyys on minuun pesiytynyt ja miten saisin sen pois itsestäni. Yritän sitä näin julkikirjoittamalla. Olen ainakin avoin itseäni kohtaan. Kyyneleet ja itku ovat olleet poissa jo vuosikausia. Tästä olen kirjoittanutkin aiemmin. Joskus itkin jatkuvasti. Pillitä Mallu, pillitä. Semmoisen katoaminen pitää ainakin nestetasapainon ylitoiminnassa... En ole välillä jaksanut välittää läheisistäni ja olen kokenut monet asiat rasitteena.Se on ollut pelottavaa.
Tänään itkin kaikkea aiheuttamaani ja kaikkea kaipaamaani. Yksin, autossa.
Unohtelen asioita herkästi, en jaksa keskittyä aina pieniin yksityiskohtiin. Koen kuitenkin valtavia suorituspaineita, koska koetan silti suorittaa kaiken täysillä. Välillä tuntuu että haluaisin vain paeta kaikkea ja kaikesta. Se ei ole oikein. En useinkaan voi ajatuksilleni mitään, vaikka ne hyvinkin tiedostan.
Minulla ei ole mitään elämässä todella huonosti. Asiat on periaatteessa hyvin. Olen saanut enemmän kuin olen osannut toivoakaan ja isoistani pettymyksistä ja menetyksistä olen selviytynyt melko tervepäisenä. Tai no, sitä välillä mietin kyllä että onkohan näin... En silti käsitä miksi en pääse positiivisen ajattelun polulle oman elämäni suhteen. Pyörin ympyrää oman mieleni karsinassa vaikka tiedostan miten paljon helpompi positiivisen ihmisen on olla. Koen välillä olevani hyvin jakautunut persoona.. Esimerkiksi eilen aamulla olin iloinen ja kiitollinen ja illalla pieni asia ja väsymys sai minut hermostumaan näille kiitollisuuteni kohteille, lähes joka asiasta.. Hulluutta.
Olen tosiaan ollut myös fyysisesti todella väsynyt. Uupunut olisi kuvaava sana. Seuraksi minusta ei ole enää yhdeksän jälkeen. Sinnittelen illan viimeiset tunnit siihen hetkeen että pääsen pitkälleen sänkyyn. Tämä ei tunnu omalta käytökseltäni lainkaan. Syytän ruuhkavuosia, stressiä, kiirettä ja lapsia sekä puolisoa. Reilua eikö totta.
Olen pohtinut syitä. Haluaisin saada jonkun konkreettisen syyn. Asiat olisi helpompi kohdata kun niille löytyisi selitys. Yksi ajatus ja syy ja seuraus on hormonien sekoilu. Minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminnan oireet, ja mitatut arvot olivat selvästi liikatoimintaa, mutta ne olivat kuitenkin epäselvät sitten tarkemmissa mittauksissa ja viittasivat jopa osittain vajaatoimintaan. Stressihormonitasoni, kortisoli? oli korkealla, muttei viitteitä sen kummemmasta kuitenkaan löytynyt. Lääkäri mietti mitä kaikkea lieneekään tapahtunut ja miten kauan olen ollut "kierroksilla".. Pitkään voisin väittää. No, näitä seurataan ja tilannetta pidetään silmällä. Mietin kovasti voisiko osa syy kaikkeen hulluuteeni olla näissä hormoneissa. Voisiko yllättävän suureen lihomiseeni lyhyellä aikajaksolla olla osasyynä nämä hormonit... elänkö näiden takia jotain pimeää keskiaikaa ja mieli sekä ruumis myllertää? Kunhan en ala roviolla ketään polttamaan, kaikki lienee hyvin. Välillä kyllä tulee mieleen, että olenko vain yksinkertaisesti hullu, mielipuoli, sekopää? Rakkaalla lapsella, puolisolla ja äidillä on monta nimeä.
Hulluus ei ole enää nykypäivänä sopiva tai ainakaan lääketieteellinen termi. Se on paha haukkumasana, etenkin jos sen minunlaiselle sanoo. Kyllähän sen kuuleminen toki pysäyttää. Nykypäivänä erilaiset persoonallisuushäiriöt ovat hyvinkin yleisiä. Ne ovat vakavasti otettavia asioita jotka myllertävät ihmisen arkea tarpeettoman paljon. Nekin aiheuttavat oireita, joiden keskellä itse painin. Siksi en lähtisi huumoria näistä pahemmin veistelemään. Huumori kyllä usein helpottaa.
Elämässä on kyse hetkistä. Miten ne käytät ja millaisena ne otat vastaan. Toivon löytäväni omiin hetkiini valon ja pilkahduksen hyvää ja kaunista. Löydänkin toki, mutta nyt olen ollut muutaman päivän turhan negatiivinen. Pyydän anteeksi näistä mustista aukoista, joita usein oman elämäni hetkiini saan sovitettua. Elämä toivottavasti kantaa, kaiken maailman kuuhelotkin.
❤
VastaaPoista<3
Poista