Bad Medicine- I ain't got a fever got a permanent disease.

Bon Jovi lauloi huonosta lääkkeestä. Lyriikoista muistui mieleen otsikon verran aamun fiiliksiä.

Aamulla annoimme 5,5kk ikäiselle tyttärellemme ensimmäisen kerran lääkkeet, jotka tulevat olemaan hänellä päivittäisessä käytössä loppuelämän ajan. Toivomme tuon elämän olevan pitkä ja hyvä.

 

 

Lääkityksen aloittaminen hänelle on ollut minulle valtavan iso paikka. Olen kipuillut asian hyväksymisen kanssa nyt useamman kuukauden. Oireeton, reipas ja suloinen tyttäreni, joka on kehittynyt tähän asti hienosti tarvitseekin tutkimusten perusteella lääkettä. Minun äidinvaistoni ovat sotineet asiaa vastaan, vaikka järki pakottaa asian hyväksymään. Olen kauhuissani tällä hetkellä ja samalla levollinen ja odottava. Jospa voisinkin pyyhkiä koko sairauden pois, tai ottaa sen itselleni, niin sen tekisin. Tiedän ettei niin käy, ja silti toivon ja rukoilen. Ihminen osaa olla järjetön järkeä asioihin etsiessään. 

 

Olen kiinnittänyt huomiota nyt enemmän ruokavalioasioihin ja jopa ärsyyntynyt eräänlaisista valinnoista, joita vanhemmat tekevät terveiden ja erityisesti pienten lastensa kanssa. Eettisistä syistä lihattomat ruokavaliot jo vauva-aikana ovat rehellisesti puhuen ottaneet päähän. Kirjoitin sosiaalisessa mediassa yksipuolisuuden haitoista. En missään nimessä tarkoita asialla sitä, etteikö kasvisruoka voisi olla monipuolista ravintosisällöltään, mutta eikö pienen lapsen kohdalla olisi hyvä tarjota kaikkea, monipuolisesti, maistellen ja elimistöä tällä tavoin totuttaen. On turhaa lätinää sanoa, että lapseni syö monipuolisesti ja on vegaani. Yksipuolisuus ei tarkoita samaa kuin ravinneköyhä ruoka.  Se tarkoittaa sitä mitä siinä sanotaan, yksipuolinen, jossa tuo yksi on vaikkapa sitten pelkkä kasvis. Kasviksia onkin sitten monipuolisesti. Miksi kuitenkaan poistaa muut ruoka-aineet, jos estettä niiden syönnille ei ole? Esteitä tekee varmasti tarpeeksi sairaudet, ja liian monille. Olisivat terveet ihmiset onnellisia vapaudesta nauttia ja maistaa kaikkea.

 

Sekon sekasyöjän tyttärestä tulee mitä luultavammin vegaani. Maidoton, munaton, kalaton, lihaton ja gluteeniton. Vaarallisia on myös sienet, palkokasvit; voimakkaasti proteiinia sisältävät ainesosat. Kaikki tämä on pohdittava ja toteutettava vain hänen selviytymisen takia. Minua ei voisi vähempää kiinnostaa tässä vaiheessa ja näitä ruokavalioita pohtiessani eettisyys, vaikka eläinten olot ja hyvinvointi merkkaavatkin paljon. Ympäristöäkin arvostan. Ostanhan minä munatkin maakunnan tuottajilta, lattia- ja ulkokanaloista, joissa kanoilla on hyvä olla, elää ja kaivella. En arvosta pikaruokapaikkoja, paitsi paikallisen grilliyrittäjän makkaraperunoita ja paikallista intialaista ruokaa. Pyrin hankkimaan aina Valion tuotteita ja ostamaan suomalaista lihaa. Leivän päälle mielellään maakunnan tuottajan herkkuleikkelettä. Tiedän ainakin tällä tavalla osan ruokani alkuperästä. Riisiä käytän vähemmän, koska sen viljely on valtavaa vesivarantojen tuhlausta.  Näin eettinen olen omassa sekoseka-elämässäni.

 

Ai niin, ja etten nyt jättäisi asiaa puolitiehen, niin lihaakin voi kasvattaa eettisesti. Eläimen hyvä elämä tuottanee sitä onnellisen possun ja naudan lihaa. Kaverini siat ovat kuulemma kuin koiria, istuvatkin käskystä, lie antavat sorkkaa ja saavat rapsutuksia. Nekin possut syödään joskus, mutta tiedän, että elämänsä ne elävät onnellisena loppuun asti. Hevosenkin voi syödä kun se kuolee. Sen liha on erittäin hyvän makuista. Saa nähdä miten käy aikanaan omalle Eemelille. Kaikki on kuitenkin ennen kaikkea kiinni elämästä. Millaisen siitä tekee, ja miten kivuttomasti kuolee.

Eräs kehitysvammainen ihminen elämässäni tiesi aikanaan toistaa suurta totuutta: "Kaikki myö kuollaan Lallu." Niin se on.

 

Se eettisyydestä. Nyt minua mietityttää enemmän elääkö tyttäreni elämänsä onnellisena loppuun asti. Hänen elämä on jatkuvaa ravinnon ja lääkityksen seurantaa. Tarkkaa pohdintaa ja mittausta. Mietin miten tällainen lapsi osui kohdalleni. En ole kyennyt syömään yhtäkään lisäravinnetta, luontaistuotetta, tai pitämään yllä dieettiä jossa mitataan ja lasketaan ruoka-aineet ja määrät. En ikinä. En ole pistänyt poskeeni muuta kuin buranaa ja panadolia ja niitäkin äärimmäisessä hädässä.

Pelkään ennen kaikkea sitä osaanko hoitaa lastani, osaanko ruokkia hänet ja pitää hänet terveenä. Saako hän elämäänsä onnellisen alun ja pystyy sitten elämään elämänsä onnellisena loppuun asti. Miten ihminen voikaan pelätä!

 

Pelko on toisaalta turhaa. Elämämme on hetkiä.

 

Elämä ja arki on ollut nyt melkoista. Kiirettä, osittaista yksinäisyyttä ja kiukkua, ikävää. Onnenhetkiäkin on mahtunut mukaan. Tajusin jotain taas näistä onnenhetkistä. Nyt jos koskaan minun tulee oppia elämään hetkessä, tässä, nyt. Olla murehtimatta mennyttä ja lopettaa pelkäämästä tulevaa. Tehdä oma elämä hyväksi nyt,koska huomisesta ei vielä tiedä. Tämän päivän hyvillä päätöksillä mennään pitkälle ja huonoihin puututaan, jos ne huomataan. Suojelen sinua kaikelta rakas lapseni.