Älä peitä mun aurinkoo!

 Maailma pyörii radallaan, vaikka media vyöryttää valtavaa pelkoa ympärillemme. Covid-19 tuntuu tulleen jäädäkseen. Päivistä saadaan harmaat ja raskaat lopettamalla elämästä, pelkäämällä liikaa ja etsimällä jatkuvasti syitä ja seurauksia. 

Viime kirjoituksesta on aikaa yli puoli vuotta. Korona toi keväällä pysähdyksen, joka omassa arjessa näkyi  siinä kohtaa helpotuksena. Covid-19 on tuonut sen jälkeen myös paljon negatiivista elämääni, ja niin kuin moni muu, alan olla erittäin kyllästynyt tähän vallitsevaan tilanteeseen. Kevään jälkeen olen siirtynyt yrittäjäksi alalle, johon korona on iskenyt vahingoittavasti isoissa mittasuhteissa. Olen ollut huolissani kanssayrittäjistä, itsestäni, ja alasta, jonka soisi olla iloa ja hyvää mieltä tuottavaa, ihmisiä yhdistävää. Olemme eräänlaisella syntipukki-listalla.Toivon sydämestäni tilanteen helpottavan ja äkkiä. 

Lasten harrastukset palasivat ennalleen, mutta selkeä muutos on tullut yhteisöllisyyteen. Aiemmin vanhempien vaihtaessa kuulumisia pukukoppien edessä odotellessa, olemme olleet näkemättä toisiamme säännösten ja kieltojen takia. Ainoa yhteydenpito on whatsapp-viestit, jotka hukkuvat lukuisten muiden ryhmien viesteihin ja huomioihin. On tullut ulkopuolinen olo senkin suhteen, ja on paljon helpompi olla reagoimatta ja ottamatta kantaa. Puhelinta tulee tuijotettua enemmän kuin ikinä, mikä on jotenkin lamauttavaa. Lasten harrastamisen suhteen olen myös erittäin pahoillani siitä, etteivät hienosti harjoitelleet tytöt ja pojat pääse näyttämään taitojaan liveyleisölle, tuntemaan hienon kannustavan ilmapiirin, mikä vahvistaa jokaisen itsetuntoa. Striimien takaa saa huutaa vaikka kuinka, kenenkään kuulematta.

Vain Elämää on ollut vuosia suosikkiasiani syksyssä ja tv-ohjelmien tarjonnassa. Tänä vuonna sen seuraaminen on jäänyt tallenteiden katsomiseksi, mutta sieltä on noussut muutama biisi, joista yhdellä aloitan nyt aina aamuni. Nordinin herra on joskus aiheuttanut kylmiä väreitä, inhosta, ylimielisellä asenteella erään rokkitapahtuman esiintyjien palvelujonossa, mutta paransi mielikuvaani esittämällä huikean Klamydian kappaleen  suurella sydämellä ja tunteella! Kappale itsessään on aina ollut hyvä, sanat osuvat, mutta Reino Nordinin versiona se säväyttää ja saa aikaan erittäin hyvää fiilistä jokaiseen harmaaseen ja osittain ahdistavaan päivään. Se tuo esille sen, että aurinko paistaa vielä joskus tähänkin risukasaan, ja kaikki hyvä tulisi ottaa vastaan turhia vaikeroimatta ja valittamatta. Jonnin joutavilla asioilla ei ole oikeasti mitään väliä ja jokaisesta päivästä tulisi nauttia täysillä. 

Ihanaa sunnuntaita, ja jatkoa elämääsi sinulle lukija. Toivottavasti kellään ei ole asiat ihan täysin persettä ;)

https://www.youtube.com/watch?reload=9&v=oMw9AB6CNh4