Ja niin joulu joutuu jo taas ympärillä.

Poikani oli kuvittanut tutun joululaulun, itse sanoja muistellen ja tarinaa tapaillen. Tunsin suunnatonta ylpeyttä ja joulumieltä vaikka marraskuuta vasta eletään!

Tämä seuraava kirjoitus voi kuulostaa alussa yhtä henkevältä ja joulumieltä kohottavalta kuin Juice Leskisen tutuksi tekemän Sika-laulun tarina, mutta loppu yllättää iloisesti. Pojan tekemä piirustus laittoi ajattelemaan talven juhlaa.

Joulu. Inhoan ruuhkaa ja kauppojen kirkkaita valoja, uusia teennäisiä joululauluja tai vanhoja rallatuksia entistä huonompina esityksinä. Inhottaa alekinkkujen perässä paahtavat ihmiset tai torilla kuusia markkinahenkisesti ja kiskurihintaan kauppaavat myyjät. Tympii ja tekisi mieli matkustaa kauas pois, kauas täältä talven ihmemaasta. En tee jouluruokia varastoon tai nauti suunnattomasti hääräilystä piparitaikinan parissa, taidan aiheuttaa kaikille muillekin otsasuonen tykytystä joulunhengetär-yrityksilläni, joten parempi onkin jättää se puoli vähemmälle. En ole kummoinen, tai ainakaan mikään kätevä emäntä, enkä ole koskaan saanut aikaiseksi piparkakkutaloa tai tehnyt itse lanttulaatikkoa, mutta joulutortut paistan, valmistaikinasta, osan onnistuessa ja osan tehdessä silti ne kuuluisat "jokisen eväät." Joulua meillä ei puolisonkaan toiveiden takia saa rakentaa liian aikaisin, jouluvalojen laittamiselle on tiukat aikakriteerit ja kuusi tuodaan aina vasta aattoaamuna tai hurjaksi heittäytyen jo aatonaattoiltana, joten kai sekin osaltaan syö pre-jouluisia ajatuksiani. Ihailen kyllä suunnattomasti sisustuslehtien ja ystävien jouluisia koteja, mutta omassa kodissa suurin muutos ennen joulukuuta lienee kynttilöiden ilmestyminen. En ole mikään antijouluihminen, vaikka siltä äkkiselti kuulostanee, koska yhtäkkiä, työpäivän päätyttyä jouluaaton aattona, kiireisen illan käännyttyä yötä kohden löydän aina viimeistään siitä hetkestä sen joulumielen, joka valtaa kokonaan ja vie mukanaan, suoraan siihen taianomaiseen talven ihmemaahan. Minun jouluni alkaa  rehellisesti vasta silloin.

"Minun joulun tekee musiikista kappale "Tonttu", tuoksuista neilikka, hyasintti ja sisälle tuotu kuusi, valoista kynttilänliekki ja ikkunan paperitähti. Minun joulua on kirpeä pakkanen ja hentoinen pakkaslumi, täysikuu ja taivas täynnä tähtiä. Joulua minun kodissa on puhtaus ja lämpö, tulen rätinä takassa ja yömyöhään joulusiiderilasillisten parissa kinkunvalvojaisten aloittelu, pienimpien jo nukkuessa yösydänuntaan. Minun joulu on hetkessä ja tunteessa."

Lasten takia joulu on toki erilainen. Markettien loisteputkivaloja ei täysin vältä, eikä ruuhkaa, kun tuppaa kaikki jäädä sinne viime hetken. On upeita lahjavaihtoehtoja, hurjan pitkä kirje joulupukille ja omat heikot yritykset lyhentää kirjettä puhuen siitä "ettei pukki millään voi kaikkia toiveita meille tuoda kun maailmassa on NIIN paljon muitakin lapsia".. Jännitystä ja odotusta ja suurin riemu niistä toteutuneista toiveista, jotka voi melko nopeasti unohtaa leikkihuoneen perukoille. Joutavaa, turhaa, mutta niin tärkeää pienen ihmisen mielestä. Sille on annettava arvoa. Hyasintin tuoksu on lapsesta yhdentekevä, jos vaihtoehtona on piparin tuoksu ja maku, ja siivottu jouluinen koti on yhtä hauska sotkea kuin arkenakin. Jokaisen äidin on edes yritettävä paistaa pipareita, myös minun, ja jos minä sitä yritän, kuka vain osaa, heh heh. Joulusaunan taika ei ole normi lauantaisaunaa kummoisempi tyypille jonka pituuden mittaus pysähtyy reiluun kolmen jalan tasoon. Se on vain hyväksyttävä. Toisaalta näistä kaikista jää jälki pienen ihmisen sydämeen ja muistoihin, se on asioista tärkein ymmärrettävä.

"Lapsen joulu on anteeksiantava, vilpittömän iloinen ja onnellinen, jännittävä, vailla minkäänmoista ahdistusta kiireestä tai kirkkaista marketin valoista. Lapsen joulun voi toki osaltaan tehdä se joulupukin odotus ja lahjat, ne hirvittävimmät joulurallatukset, mutta tärkein asia on sama kuin kenellä tahansa meistä joulunrakastajista,-vihaajista, tai -väliinputoajista: Joulun taika piilee ihmisissä siinä lähellä."

Minun lapsuuden jouluista muistan ne pukilta toivotut lahjat, joita ei perheessämme ollut koskaan vara ostaa, ja joita pukki ei sitten koskaan tuonut. Isä jaksoi haaveilla kanssani Suuren Lelukirjan äärellä mutta äiti tiputti karusti pilvilinnoista, jonka nykyisin tajuan todella hyvin. En omistanut paljon leluja, enkä mitään ylimääräistä tai hurjan hienoa useinkaan saanut,  ja ne joululahjat joita sain ovat jääneet mieleen siitä lähtien kun täytin 4-vuotta. Tätä en kirjoittanut pahalla, en tosiaankaan. Sen minä enää muistan, että isä ja äiti olisivat antaneet vaikka mitä sen puolesta, että toiveemme olisivat toteutuneet joka joulu. Sitä minä nyt eniten arvostan. Päänsisäiselle aikamatkalle lähtöä tehdessä palaa seuraavaa mieleen. Pehmoisen nallen sain jouluna -86 kun olimme ensimmäistä ja viimeistä kertaa ukkini luona joulua viettämässä. Sen nimi oli Turre. Mutta yhä mietin olivatko ne sittenkään lahjoja, jotka mieleeni jäi, etenkään silloin pienenä. Mielikuva seuraavasta joulusta oli pukin virkaa hoitava 12-vuotias isoveljeni, jonka kyllä luulin tunnistaneeni, vaikka lujasti tahdoin muuta uskoa, jännitti ja toisaalta naurattikin, kun väitti olevansa 400-vuotias. Joulusta -89 muistan ulkosaunan,  joka oli lähes aina kerrostaloissa asuneelle harvinaisuus, keltaisen jaffan, kirpeän pakkasillan ja tähtiä täynnä olleen taivaan. Muistan äidin ja isän ihastelleen sitä tähtien kauneutta, siellä metsän keskellä, ja muistan miten hyvä meillä kaikilla neljällä siellä oli. Muistan joulun alla vuonna-92 lähteneeni uimahallireissulle, vaikka en kunnolla osannut edes uida, ja "karanneeni" kaupungille. Käytin viiden markan eväsrahakolikon rihkamakorvakoruihin, äidille, vaikkei äiti koskaan korvakoruja pitänytkään. Se tuntui tärkeltä.

"Hetket, elämys, tunteet, rakkaus. Niitä minun lapsuuden joulujen kohokohdat olivat. Niitä ne ovat yhä."

Tuota hetkessä elämisen ja tunnepuolen perintöä on hiukkanen näkyvissä esikoisessamme, ja se tulee esille pienissä asioissa, kuten seuraavasti. Oli kuullut, näin kertoi, että lapsilla on tapana ruksia mieleisiä lahjoa lehdestä, muistiksi, jotta voi sitten pukille kirjeen kirjoittaa parhaista. Jatkoi rehvakkaasti tarinaa ja sanoi ruksivansa lahjoja niin paljon kuin jaksaa. Montaa ruksia siellä lehdessä ei ollut, mutta äidin ja isän lahjan oli löytänyt, ja siitä aikoo pukille kirjoittaa. "Olishan tää aika kiva teille?", vielä kyseli.  Aika vilpittömän kaunis ja epäitsekäs ajatus alle 5-vuotiaalta pojalta. Tunsin pelkkää rakkautta. Toivottavasti pystyisi aina toisinaan toteuttamaan niitä hänenkin toiveita. Ainakin tuoda pienimpiinkin hetkiin aitoa lämpöä ja elämyksiä, jouluun pientä taikaa, jonka muistavat sitten aikuisina, molemmat.

Kiireetöntä ja rauhallista joulun odotusta itse kullekin. Toteutukoon toiveenne.