Treffit perheellisen miehen kanssa.

 

"Olen rakastunut perheelliseen mieheen. Välillä enemmän ihastunut ja välillä vähemmän, riippuen arjen kiireistä tai mielentilasta. Toisinaan en välittäisi nähdä häntä silmissäni ja toisinaan ikävöin hänen läheisyyttään palavasti.
Olemme menossa kahdestaan treffeille. Minä ja perheellinen mies. Ilta elokuvissa ja syömisen merkeissä, ilman touhottavia ja kinastelevia lapsukaisia on jotain mitä odotan. Osaanko olla viehättävä? Pitääkö hän jutuistani? Viihdynkö hänen seurassaan? Mistä puhumme, kun aiheena ei ole suun pyyhintä tai yllättävä kakkahätä?  Osaako ruokaa syödä lämpimänä vai pitäisikö tilata suoraan jo kylmät alkupalat, pääruoaksi tosin..."

Melko salaperäiseksi saisi oman elämänsä kun muuttaa hieman kerrontaa ;) Leikki leikkinä, mutta totta toinen puoli. Ihanaa, pääsemme käymään leffassa ja syömässä, sitä pitää kyllä hehkuttaa, mutta totuus usein on että perheessä isä ja äiti jäävät helposti paitsioon, erityisesti puolisoina. Vanhemman roolin saatuamme puemme sen viitan napakasti kiinni emmekä vähässä osaa höllentää. Super-isi tai super-äiti istuu meissä tiukassa, ja miksipä ei, se on kuitenkin rooleista se haastavin, ottavin ja ehdottomasti palkitsevinkin.

Miten käy sitten muille "rooleille", niitähän me aikuiset oman elämämme näyttämöllä usein pyöritämme. Eniten harmittelen vanhempien roolia puolisoina, kun aikaa sille ei noin vaan napatakaan. Tokihan olemme sama nainen ja mies, myös vanhempina, mutta jokainen varmaan pystyy käsittämään mitä tarkoitan.

Sitä välillä ikävöi kahdenkeskisiä hetkiä, jutustelua ilman että aina keskeytetään, ja jopa nukkumista lähekkäin, ilman että sängyn on vallannut pikkuihmiset, raajat jokaiseen ilmansuuntaan sojottaen. Ja minä yhä vaan rakastan niitä pikkutyyppejä, joiden varpaat löydän melkein suustani aamuyön hiljaisina tunteina.

 

On melko mukavaa päästä  kuitenkin käymään kaksin vaikkapa elokuvissa ja syömässä, olla vaikka ihan hiljaa, jos ei tunnu tärkeältä puhua. Mukava päästä välillä vaikka vain katsomaan toista pöydän yli ilman jatkuvaa ärsyyntymisen tunnetta, kun olet kerrankin poissa siitä arkisotkusta, etkä näe toisessa tai toisen silmistä pelkästään niitä "olevinaan tekemättömiä töitä". Mukava lähteä yhdessä lenkille, kun ei tarvitse vastailla sen sataan mitä oudoimpaan kysymykseen, tai pysähtyä tankkaamaan koivunoksalla polkupyörää, tai potkimaan tienvarren horsmikkoa... Jokainen pienten lasten (lisäys: poikien) vanhempi tietää mitä tarkoitan tämän tyyppisellä "intervalli-lenkillä".

Yhdessä pariskuntana tekeminen ja harrastaminen ei ole huuhaata ja yliarvostettua, koska uskon että se on oikeasti asia joka pitää perheelliset miehet ja naiset sidoksissa toisiinsa, ja auttaa tajuamaan syyn puolison valintaan vuosien jälkeenkin ja jopa sen arjen tympeydenkin keskellä. Arjen mukavat ja leppoisammat hetket ovat sitten suolana siinä sopassa. Se ei vähennä lasten arvoa, tai vähättele perhekeskeisyyttä. Ei ole tarkoitus leikkiä että oltaisiin taas vain kahden, mutta on hienoa tajuta että viihtyy vielä kahdestaankin. Yhdessä tekemisestä ei pidä myöskään tehdä isoa kynnystä. Ei sen tarvitse olla ainaista matkustelua, ulkona syömistä tai leffailtaa, mannapuuroa ja mansikkaa, vaan siihen riittää kun antaa toiselle hetkisen omaa aikaansa. Mikseipä toisaalta voisi vaikka hommata niitä samanlaisia tuulipukuja jos siltä tuntuu ;)

Meidän perheessä liikkuminen on aina ollut molempia rentouttavaa tekemistä. Tuulipukuja ei olla vielä kuitenkaan hankittu. Paljon liikutaan erikseen, ja koko poppoolla, mutta nyt olemme päässeet käymään juoksulenkeillä ihan kahdestaan. Kiitokset tästä isovanhemmille. Juokseminen on hauskempaa, kun mies on vauhdittajana, ja seurana. On ollut kiva huomata kuinka molemmat viihtyy. Tänään juostiin minun lapsuuden maisemissa pitempi reitti, pidettiin asiallista tahtia, ja juteltiin. Lenkin loppu päätettiin kiertää rannan kautta ja kuningasideana pulahtaa uimaan. Siitä vain melkein nakkisilleen, paikallisen teatterinpitäjän harjoitusten kajahdellessa pitkin veden pintaa. Ihana, hymyilyttävä hetki. Oli mukava olla siinä, kaksin. Lähtiessämme huomattiin saunan seinässä kyltti, jossa kerrottiin riistakameran valvovan rantaa. Ai hyvää päivää :D On niillä kylänmiehillä katsomista!

Hymy voi olla joskus tiukassa, minulla, joten kiitos puolisolleni joka saa vielä sydämenikin hymyilemään. Taidan pitää tuon, perheellisen miehen. ;)