Ei mistään kotoisin?

Ei mistään kotoisin. Joskus aina pohdin pitäneekö tuo paikkansa. Sitä ei oikein mahdu mihinkään lokeroon, tai väliin, vaikka kovasti koettaa kunnostaan huolta pitää. Hieman syvällisemmin tätä asiaa lähdin pohtimaan, joten nyt ei niitä tympeitä kuntoilu ja painonhallintajuttuja, kun olen kiskonut tässä hetkisen suklaatakin kaksin käsin ;)

Olen ihminen joka arvostaa juuriaan. Olen juurtunut pienelle paikkakunnalle, juurtunut samaan mieheen, nyt omaan kotiini, ja perheeseeni. Työpaikkaankin olen kasvattanut juuret kun palasin sinne mistä lähdin, ja toivottavasti minua ei ihan heti olla pois laittamassa. Juuret. Perimä. Suku. Syntyjä syviä siis.

Minulla on iso suku. Minulla on paljon sukua isän puolelta ja äidin puolelta. Serkku ja pikkuserkkuja.
Minulla on siskoja, jotka ovat niin sanottuja puolikkaita, vaikka heissä itseäni kyllä kovasti tunnistan, niinkin paljon että kokonaisilta tuntuvat. Isoveli joka on niin samasta puusta veistetty, että välillä oikein ärsyttää, ainakin muita, jos satutaan samaan tilaan. Minulla on sukulaisia, joiden kanssa tunnen hengen heimolaisuutta,  joilta opin aina hitusen lisää itsestäni, ja historiastani, ja joiden kanssa voin helposti jakaa tuon omalaatuisen olemukseni. On oikeasti hyvä pystyä sanomaan olevansa kotoisin jostakin, sukua jollekin ja kuulua jonnekin.

Sukuni on kasvanut mieheni myötä. Olen saanut elämääni ihmisiä joiden tärkeyttä en voisi enää minkään valtakunnan puntareilla mitata. Minulle on käynyt niin onnellisesti että miehen myötä sain lisää sukua ja perhettä, jotka ovat minut semmoisenaan hyväksyneet ja ottaneet omakseen. En lainkaan ärsyttäviä sukulaisia. On ilo saada olla osa heitä. Kiitos kun olette ottaneet minut avosylin vastaan, omana itsenäni. Ikinä, ei koskaan ole tarvinnut esittää mitään muuta. Enpä kyllä osaisikaan.

Mieheni kanssa olemme myös  saaneet kunnian jatkaa sukujamme. Onnistuimme melko hyviä piirteitä toisistamme yhdistämään, mikä on mukava yllätys, ottaen huomioon, että molemmista löytyy niitä vähemmän hyviä piirteitä. Mietin aina miten tärkeää olisi osata kertoa omille pojille juuristaan. Miten monen ihmisen tarina on osa heidän tarinaansa ja miten monia piirteitä he ovat perineet. Monet tarinat ja hetket kulkeutuvat mukana vain kertomalla. Jakamalla tietoa. Äitini antoi minulle tänään käydessäni nallen, joka on kulkenut mukanani lähes koko elämäni. Tänään vasta sain tietää että se on kenties lahja kummeiltani, ja tekijäkin taisi paljastua. Nallelle löytyi tarina. Se olikin jostain kotoisin, ja joku oli joskus sen hankkinut, minulle. Tänään se muutti meille, poikieni iloksi. Sama vanha nalle-vanhus.

Olenko siis mistään kotoisin? Kovaääninen, melko puuhakas, kenties hypersuperaktiivinen nainen jolla on lyhyt pinna ja hyvä sydän. Olen niin monen sattuman ja tekojen summa. Kahden eri ihmisen ja suvun sekoitus, monen rakastama, jonkun vihaamakin kenties. Meistä jokaisesta on moneksi, ja hyvä niin. Meillä jokaisella on merkitys ja jokainen meistä jättää jäljen. Niin kauan kuin muistot elävät, niin kauan tiedät olevasi jotakin, jollekin. Yhtä kauan voimme sanoa olevamme kotoisin, jostakin.