This is the road to myself.

Elämäni tie, jota kuljen, on hieman polkua leveämpi, mutkitteleva ja vaihteleva, mäkinenkin. Matkavauhtini on nopea ja kiireinen. En malta oikein pysähtyä katsomaan kauniita maisemia ympärillä. Kuljen kävellen, askelin jotka melkein välillä pyrähtävät juoksuun. Juoksisin, mutta en jostain syystä jaksa. Ihan kuin joku olisi puristanut minusta voimat vähiin, ilon juoksemisesta pois.

Maisemat elämäni tiellä ovat upeat. Isot kuuset kohoavat sammalmättäiltä, puro solisee kovasti ja ympäristö on vehreä. Sää on lämmin ja aurinko koittaa tunkea väkisin tuuhean kuusikon välistä tielleni. Hymyilen säälle.

Laukkunani on reppu, joka on hieman liian täynnä, kiristää hetkittäin hartioitani ja kuumottaa selkääni. Yritän välillä tyhjentää reppuani, mutta tuntuu ettei ole mitään, jota ottaa sieltä pois. Ilmankaan en tiedä pärjääväni. En uskalla edes kokeilla.

Kuljen yksin edellä, melko etäällä muista. Takanani kulkee minulle tärkeitä ihmisiä, joiden ääniä en aina kuule ja joiden läsnäolon tajuan välillä vain katsomalla. Liian lähelle tulevat ärsyttävätkin, hetkittäin. Tieni on välillä kepeä kulkea, välillä ahdistava ja raskas. Määränpäätä en tiedä, matka riittää tässä vaiheessa.