Vieras omassa vartalossa.
Tämä blogiteksti syntyi kun liikuin pitkästä aikaa enemmän kuin normaalisti, väsytin lihaksiani ja tunsin suurta iloa asiasta. Miten mukavalta tuntui semmoinen aito ja hyvä olo.
Luin liikunta-lehteä, jossa kerrottiin miten saavutat juoksutason, niin että voit juosta 10km. Minä voin vieläkin juosta 10km, tosin hitaasti, mutta en tee sitä enää vapaaehtoisesti. Tämä kirjoitus on toivottavasti pieni sysäys kaiken sen entisen löytymiselle!
Olen kokenut olevani vieras omassa kehossani. Minusta on tuntunut siltä jo kauan. Olen pohtinut syitä väsymiselle ja saamattomuudelle ja huolehtinut pääni sisällä voimakkaasti muutoksista, jotka ovat näkyvissä kehossani. Entinen itsevarma ja hyvinvoiva olo on osittain kadonnut näissä muutoksissa. Sen hyvän olon tunteen haluan takaisin. Jaksamisen! Tämän tarinan haluan siksi jakaa kanssanne.
En väitä, että ongelmani painon ja hyvinvoinnin saralla olisi vakava asia isossa mittakaavassa, mutta asia on vakava minulle. Aina kun joku ahdistaa, siihen pitäisi puuttua! Tilanteen hyväksyminen vain, koska muut jotenkin väheksyvät huoltasi ei ole oikein. Aivan sama kuin vartalon muokkaaminen muiden mieliksi tai käskystä on väärin, on myös pelko kertoa huolistaan muiden vähätellessä väärin.
Kotona saan kuulla miten kaunis ja seksikäs olen. Olen kiitollinen tuosta miehestä. Joskus mietin että hän sanoo vain lämpimikseen asiasta, mutta hyvä niin. Paine ulkonäöstä voisi olla isompi, jos toinen jotenkin torjuisi kehon muuttuessa. Kyllä kilot tosin parisuhteen joihinkin puoliin vaikuttavat. Olen alkanut vähän häpeillä itseäni. Mitään syytä ei olisi, mutta tunne tulee oman pään sisältä. Tästäkin tunteesta haluan irti!
Lapset kyllä osaavat ja uskaltavat sitten kertoa asiat toisestakin näkövinkkelistä. "Äiti, siun mahasta saapi monta pyllyä!" rutistellessaan mahamakkaroita käsien välissä :D
Sosiaalisen median kuvapäivitykset, selfiet, yms. antavat virheellistä mielikuvaa. Olen opetellut ottamaan kuvan hieman yläviistosta, saadakseni olemukseeni kapeutta. En todellakaan olisi julkaissut ylläolevia uima-allaskuvia, vaikka miten yläviistosta kuvasin, mutta nyt koen, että minun pitää hyväksyä itseni ja ulkonäköni ennen kuin alan saada aikaan muutoksia. Jokainen löllykkä on ensin toteen näytettävä ja hyväksyttävä minun itseni puolelta.
Onneksi minun ei tarvitse pyöriä missään Tindereissä, koska totuus olisi tarua karumpaa! :D
Suututtaakin välillä miten taitava huijari minusta on tullut. Huijaan eniten itseäni. Ostan isompia vaatteita, jätän farkut laittamatta ja vetäisen sen sijaan gollegehousut jalkaan. Sitten pohtiessani ääneen oloani ja paino-ongelmiani, saan kuulla höpö höpö kommentteja. Ei se ole höpö höpöä, jos on lihonut 13 kg puolessatoista vuodessa. Se on jo ongelma, ja jotakin on vialla. Alla olevasta kuvakollaasista eron voi jokainen höpöttelijäkin huomata. Kuten sanoin, ongelma on iso minulle, muutos on minun kehossani. 13kg tuntuu minulle suurempana vaatekokona ja väsymisenä. 13kg näkyy jo ulospäin, mutta eniten se näkyy henkisessä jaksamisessani. Mielestäni asioihin pitää uskaltaa puuttua ja asioista pitää uskaltaa puhua. Olen saanut monenlaista ruokavaliota, ja useimmissa on aina sitä rahkaa ja mehukeittoa.. Minä inhoan rahkaa ja mehukeittoa. Enkä tosiaankaan halua loppuelämääni syödä rahkaa ja mehukeittoa. Liikunnalla varmasti saisin kilot pois ja kiinteyttä kehiin, mutta missä on se into ja palo, joka minua aina ennen vei! Tuu takas!
En siis valita, koska hakisin huomiota. Huomiota haluan muista syistä, mutta olen kiitollinen jos sinulla on hyviä kokemuksia ja ajatuksia ja kenties neuvoja. Ehkäpä kaipaan vertaistukea. Jospa sinä olet pohtinut samoja asioita, jospa jollekin toisellekin tuottaa häpeää kertoa huolistaan.
Painonnoususta en voi syyttää lapsia, koska samat muksut oli olemassa jo noissa alemmissa kuvissa, eikä ikäkään selitä mitään, koska ikääkin oli reilusti yli 30v.
Ymmärrän ettei tilanteeni ole maailman kamalin, mutta kuten sanoin tilanne on kamala minulle. Olen nalkissa kehossa, joka on minun, eikä tunnu enää omalta. Tahdon tuon entisen Mallun takaisin.
Luin liikunta-lehteä, jossa kerrottiin miten saavutat juoksutason, niin että voit juosta 10km. Minä voin vieläkin juosta 10km, tosin hitaasti, mutta en tee sitä enää vapaaehtoisesti. Tämä kirjoitus on toivottavasti pieni sysäys kaiken sen entisen löytymiselle!
Olen kokenut olevani vieras omassa kehossani. Minusta on tuntunut siltä jo kauan. Olen pohtinut syitä väsymiselle ja saamattomuudelle ja huolehtinut pääni sisällä voimakkaasti muutoksista, jotka ovat näkyvissä kehossani. Entinen itsevarma ja hyvinvoiva olo on osittain kadonnut näissä muutoksissa. Sen hyvän olon tunteen haluan takaisin. Jaksamisen! Tämän tarinan haluan siksi jakaa kanssanne.
 |
| Be happy for this moment. This moment is your life. |
En väitä, että ongelmani painon ja hyvinvoinnin saralla olisi vakava asia isossa mittakaavassa, mutta asia on vakava minulle. Aina kun joku ahdistaa, siihen pitäisi puuttua! Tilanteen hyväksyminen vain, koska muut jotenkin väheksyvät huoltasi ei ole oikein. Aivan sama kuin vartalon muokkaaminen muiden mieliksi tai käskystä on väärin, on myös pelko kertoa huolistaan muiden vähätellessä väärin.
Kotona saan kuulla miten kaunis ja seksikäs olen. Olen kiitollinen tuosta miehestä. Joskus mietin että hän sanoo vain lämpimikseen asiasta, mutta hyvä niin. Paine ulkonäöstä voisi olla isompi, jos toinen jotenkin torjuisi kehon muuttuessa. Kyllä kilot tosin parisuhteen joihinkin puoliin vaikuttavat. Olen alkanut vähän häpeillä itseäni. Mitään syytä ei olisi, mutta tunne tulee oman pään sisältä. Tästäkin tunteesta haluan irti!
Lapset kyllä osaavat ja uskaltavat sitten kertoa asiat toisestakin näkövinkkelistä. "Äiti, siun mahasta saapi monta pyllyä!" rutistellessaan mahamakkaroita käsien välissä :D
Sosiaalisen median kuvapäivitykset, selfiet, yms. antavat virheellistä mielikuvaa. Olen opetellut ottamaan kuvan hieman yläviistosta, saadakseni olemukseeni kapeutta. En todellakaan olisi julkaissut ylläolevia uima-allaskuvia, vaikka miten yläviistosta kuvasin, mutta nyt koen, että minun pitää hyväksyä itseni ja ulkonäköni ennen kuin alan saada aikaan muutoksia. Jokainen löllykkä on ensin toteen näytettävä ja hyväksyttävä minun itseni puolelta.
Onneksi minun ei tarvitse pyöriä missään Tindereissä, koska totuus olisi tarua karumpaa! :D
Suututtaakin välillä miten taitava huijari minusta on tullut. Huijaan eniten itseäni. Ostan isompia vaatteita, jätän farkut laittamatta ja vetäisen sen sijaan gollegehousut jalkaan. Sitten pohtiessani ääneen oloani ja paino-ongelmiani, saan kuulla höpö höpö kommentteja. Ei se ole höpö höpöä, jos on lihonut 13 kg puolessatoista vuodessa. Se on jo ongelma, ja jotakin on vialla. Alla olevasta kuvakollaasista eron voi jokainen höpöttelijäkin huomata. Kuten sanoin, ongelma on iso minulle, muutos on minun kehossani. 13kg tuntuu minulle suurempana vaatekokona ja väsymisenä. 13kg näkyy jo ulospäin, mutta eniten se näkyy henkisessä jaksamisessani. Mielestäni asioihin pitää uskaltaa puuttua ja asioista pitää uskaltaa puhua. Olen saanut monenlaista ruokavaliota, ja useimmissa on aina sitä rahkaa ja mehukeittoa.. Minä inhoan rahkaa ja mehukeittoa. Enkä tosiaankaan halua loppuelämääni syödä rahkaa ja mehukeittoa. Liikunnalla varmasti saisin kilot pois ja kiinteyttä kehiin, mutta missä on se into ja palo, joka minua aina ennen vei! Tuu takas!
En siis valita, koska hakisin huomiota. Huomiota haluan muista syistä, mutta olen kiitollinen jos sinulla on hyviä kokemuksia ja ajatuksia ja kenties neuvoja. Ehkäpä kaipaan vertaistukea. Jospa sinä olet pohtinut samoja asioita, jospa jollekin toisellekin tuottaa häpeää kertoa huolistaan.
Painonnoususta en voi syyttää lapsia, koska samat muksut oli olemassa jo noissa alemmissa kuvissa, eikä ikäkään selitä mitään, koska ikääkin oli reilusti yli 30v.
Ymmärrän ettei tilanteeni ole maailman kamalin, mutta kuten sanoin tilanne on kamala minulle. Olen nalkissa kehossa, joka on minun, eikä tunnu enää omalta. Tahdon tuon entisen Mallun takaisin.
Kommentit
Lähetä kommentti