Juoksuaika. Ensimmäinen päivitys.

mahtavia ajatuksia, kuvan bongasin "Candy on the Run"-blogista.


 

Muistatteko haaveeni paremmasta olosta, pienestä kunnon kohotuksesta ja ulkoisen olemuksen muokkauksesta. Hyvällä tiellä ja sillä samalla vielä ollaan!

Sain mieheni tänään tsemppariksi lenkille, mikä auttaa minua oikeasti sekä henkisellä että fyysisellä tasolla, koska jotenkin sitä yrittää silloin aina vähän enemmän. Perhana, ei vaan voi antaa periksi ja täytyy yrittää pysyä matkassa mukana. Lisäksi suureksi ilokseni eräs ystäväni lähti suorittamaan Personal Trainer-tutkintoa ja otti minut testiasiakkaaksi. Huikean hienoa, koska nyt sain selkeän ohjelman 4 viikon jaksolle ja sitten tehdään välimittaus kuntotasostani, alkutestit jo kertoivat minun olevan ihan ok-kuntoinen. Oikeasti nyt siis pitää tehdäkin jotain, ja kehittyä, saadakseen tuloksia. Tätä olen kaivannut!

Sain ruokailuni ihan järkeväksi ja kilojakin pois syksyn aikana. Joulu toi niitä takaisin... arvasin sen. Tsekataan tilanne nyt keväällä uudestaan. Strategiset mitat laitan myöhemmin, kun nyt en uskalla, onneksi sitä puolta vuotta ei vielä ensimmäisistä mittauksista ole kulunutkaan ;) Aloitin myös syksyllä ratsastuksen, joka on oma oikea harrastukseni, juoksun kanssa, vuosiin.Uskomatonta. Tuntuu kuin hengittäisin hiukan helpommin ja olisi mukavampi ollakin. En edes ole poikien luota ollut pitkiä aikoja poissa, iltaisin, joten omatuntokin on säilynyt hyvänä. Pienten lasten äidille tärkeä asia tämäkin.

Juoksuharrastukseen tämä tänään alkanut ohjelma tuo selkeää rytmiä ja siinä on nyt tavoitteet. Aiemmin kävin lenkillä silloin tällöin, kun siltä tuntui, ja vauhtina oli korkeintaan kevyt hölkkä. Nyt jotenkin pääsen hakemaan itsestäni uusia ulottuvuuksia ja pistän itseni tosissaan likoon. Ja ihme ja kumma, kyllä se on mahdollista. Juoksuohjelmassani on vain yksi kevyt lenkki viikossa, mikä tarkoittaa vähintään tunnin lenkkiä esim. poikien kanssa, croozeria työntäen. Joudun siis oikeasti hommiin muuna aikana. Täysin kevyttä ei lenkit poikienkaan kanssa ole, tuovat ainakin lihaksille vastusta, koska äijjät painaa yhdessä jo reilusti yli 30kg. Hyvä.

Mistä tämä euforinen olo nyt tuli, kerron siitä hieman. Ensimmäisen viikon 1. juoksulenkki on nyt takana ja se oli tunnin lenkki, jossa 10 minuuttia mentiin kevyttä hölkkää ja 40 minuuttia reipasta juoksua ja lopuksi 10minuuttia kevyttä hölkkää, siis minun kuntoni mukaisilla sykerajoilla tai min/km vauhdilla. Laskettiin minuuttivauhti, kun sykemittaria minulla ei ole- pitänee ostaa. Yhdistettiin kätevästi kauppareissu, ja pienimmän päikkärit tähän ja saatiin kilometreiksi vajaa 9km. Ihan ok.  Sain pidettyä vauhdin aika mukavasti, vaikka perässä tulin.. vedin myös itse peesissä 40kiloista koiravanhustamme, joten voin syyttää osittain häntä ;) hehee. Selityksiä, selityksiä. Niissä olen aina ollut enemmän kuin hyvä. Kuitenkin, miehellä oli menossa mukana croozer ja pojat, joten sai hän ainakin pakaroille treeniä. Kaiken se kestää, kaiken kärsii, joten on tosi kiva, että mies innostui tästä myös. Hänelle reipas/normaali lenkki on minun ns.kovaa treenitasoa, joten saan mukavasti henkistäkin tsemppiä menoon, kun tämän viikon 4.lenkki on kovalla teholla 45 minuuttia ja loppuun kevyt 15 min kävely. Pitänee käydä kylässä vaikka vanhempieni luona, josko pojat viettäisi tunnin heidän seurassaan, niin pääsen varmasti puolikuolleeksi, tai siis, luethan: korkeammille tehoille;) Huomenna siis "lepäillään" ja sitten treeneihin kuuluu intervallia, perjantaina käyn pitkän lenkin poikien kanssa, ja josko juostaisiin sitten sunnuntaina. Meikäläinen on niin intopinkeänä.

Mikä tässä on outoa ja uutta ja hienoa, on juuri tuo aikataulutus. Olen 12 viimeistä vuotta ainoastaan "harrastanut työkseni" jumpanohjauksia, ja lenkittänyt koiria, joten mitään säännöllisyyttä vapaaehtoisesti ei ole työpäivän jälkeiseen arkeeni kuulunut. Huikeaa jo tämäkin. Opin ruokailemaankin säännöllisesti vasta viime syksynä, joten sekin on jo lisännyt energiaa hurjasti. Aiemmin saatoin jättää aterioita väliin tai syödä sitten useamman aterian kerralla. Sen nyt tietää mitä siitä seuraa. Uskon että tällaisesta pienimuotoisesta elämäntaparemontista on oikeasti jotain hyötyäkin.  Ei aina tarvitse lopettaa tupakointia tai tehdä jotain yhtä suurta, saadakseen aikaan paremman olon. Joskus pienikin on kaunista.

Ja huom. En ottanut eilen edes saunakaljaa. Good for me! Jokainen minut tunteva voi pitää tätä oikeasti saavutuksena. ;) hehee.

Juokseminen on hauska asia. Se aiheuttaa alkuun, ja nyt puhun ainoastaan itsestäni, mukavan ensimmäisen kilometrin jälkeen tuskaisen olon, kipuilua polvessa ja pistosta rinnassa. Puhuminen vaikeutuu. Sitten kun vain jatkat, hengität, annat jalkojen rullata ja muistat ottaa koko kropan käyttöön, kaikki ikävät tuntemukset katoaa. Vauhtia lisätessä tuntuu selkeästi pientä poltetta reisissä, jossain vaiheessa pohjelihas alkaa kertoilla olevansa olemassa ja taas, sitkeästi jatkamalla, kaikki epämiellyttävyydet katoaa. Loppuun jää mukava olo, jalat rullaavat, ehkä näin alkuun hieman jähmeästi, mutta rullaavat kuitenkin. Ja se lopputunnelma, ihana onnistunut olo, kun punaisen ja hikisen naaman alla voi aidosti hymyillä leveästi. Huippua.

Jokaisella äidillä pitäisi olla joku oma juttu. Piti saada ikää +30, olla äitinä muutamia vuosia, ennen kuin sen hoksasin aidosti. Olisin osannut ketä vain neuvoa ja ohjata asian suhteen, mutta itse en sitä ohjetta toteuttanut lainkaan. Mieheni on todistetusti fiksu, monessa asiassa siis, myönnettäköön, mutta etenkin siinä, että hän on vaatinut itselleen tuota ensisijaisen tärkeää omaa aikaa, oman harrastuksen parissa ja lähtenyt sinnikkäästi harrastamaan vaikka "ei olisi millään jaksanut tai kehdannut". Olisiko siinä osaltaan myös syy, että kun hän perheensä kanssa on, hän keskittyy meihin  täysillä, touhuten mukana poikienkin leikeissä, ilman joutavia marttyyrin elkeitä tai ärtyneisyyttä. Tätä muutosta minä itseeni toivon ja olen sitä muutosta jo hitusen itsessäni nähnyt. Meidän kaikkien onneksi ;)

                                              

tämä pitänee paikkansa.