"kakkapissipieru". Pottaharjoittelua ja asiaankuuluvaa sanastoa.
Voi sitä riemua kun pieni mies tahtoo itse mennä potalle ja tekee sinne pissin. Voisi kuvitella että oltaisiin seuraamassa voitokasta lätkämatsia, niin kova tsemppi on päällä eteisessä, ja suurimpana kannustajana lienee 2-vuotiaan jätkänpätkän isoveli! "Huippu juttu, jee, tosi huippu juttu kun teit pissin, tee vielä kakka!" ja pikkuveli tekee työtä käskettynä. Kakkakikkare saa melkein aallot aikaiseksi, hurraa huudot ainakin. Elämän suuria ihmeitä ja ensisijaisen tärkeitä taitoja.
Hauskaa miten tuommoinen tsemppaus ja kehuminen tarttuu. Ollaan miehen kanssa kannustettu esikoista pienimmistäkin uusista jutuista, kun hän oli aivan pieni, ja kehuttu hurjasti onnistumisista ja nyt hän käyttää samaa, mielestäni ihan onnistunutta taktiikkaa pikkuveljeensä. Toki mekin kehumme vielä, molempia.
Pienin mies meillä oli lähes tulkoon yhtä pottavastainen kuin, sallittakoon poliittinen vertaus, kunnon "persu" on EU-vastainen, joten tuntuu työvoitolta kun halu istua muoviastian päälle voittaa epäluulot. Isoveli on tehnyt ahkerasti töitä. On näyttänyt mallia ja houkutellut vaikka minkä avulla sanoista tekoihin ja vihdoinkin tuloksia näkyy. Lienee siellä taustalla osaltaan vaikuttaneet superit päivähoitajatkin, jotka sinnikkäästi tarjosivat mahdollisuutta käyttää pottaa. Äiti on, yllätys yllätys, ollut nyt hieman laiska tämän(kin) asian suhteen...
Uusi vuosi taisi tuoda nämä uudet kujeet. Isi puhuikin kuopukselleen, että nyt kun vuosi vaihtuu, ja ensi syksynä täytät kolme, olisi aika vaihtaa vaippa boksereihin. Lienee tämä pienimuotoinen Egon boostaus tuonut ison miehen elkeitä, hyvä niin! Toinen asia, minkä olen huomioinut, ja jota on hankala olla huomioimatta vaikka haluaisi, on sanasto joka käsittää selkosanaisesti ja hyvin yksipuolisesti pissin, kakan ja pierun. Pottaharjoittelun tukena voi hyvinkin olla kiinnostus näihin hupsuihin sanoihin ja niiden merkityksiin. Ja niitä sanoja toistetaan, voi pojat. Kovalla äänellä, rallattaen, nauraen ja pientä mimiikkaa apuna käyttäen. "Pissikakkapieru, pissikakkapieru" raikaa niin ruokalautasen ääressä kuin kaupan kassajonossa, vastaukseksi kassaneidin tervehdykseen. Ei naurata. ja Naurattaakin. Mutta ei saisi nauraa. Miten se tuntuukin, että toinen lapsi on jotenkin hankalampi, tai sanoisinko haastavampi, ja varmaan siksi, ettei suurin idoli olekaan isi ja äiti, vaan isompi sisarus, jonka kanssa pitää jo pienestä lähtien opetella nujuamaan ja taistelemaan tilasta ja samalla apinoimaan kaikki, ilman suodatinta. Esikoisen kanssa oli niin mukavaa.
Ei tämä kuitenkaan pelkkää kaaosta ole, ja ihan mukavaakin välillä. Mahtava seurata noiden kahden keskinäistä sanailua, jo hyvin alkavia leikkejä ja yleensä siitä seuraavaa pientä tappelun nujakkaa, jossa ärtsympi tapaus lienee pikkuveikka. Jäähypenkillä hän ainakin useammin istuu. Ärsyyntyy turhankin nopeasti, kuulemma isänsä mukaan tullut minuun. Epäilen. Mutta on sitä rakkautta ja huolenpitoakin, anteeksiantoa, ja se on hienoa nähdä. "Onko kaikki hyvin, saiko velikin, anna käsi niin autan, ota tästä puolet. Anna anteeksi kun löin." Vilpitöntä ja aitoa välittämistä. Rakkaat.
Kasvua ja kehitystä, sitä lapsuus kyllä on. Yhtenä hetkenä pidät sylissäsi pientä ihmisen alkua ja toisessa hetkessä hän on jo oppinut uusia taitoja ja syliin saa jo kysellä. Poikien nukkuessa on hyvä herkistellä näillä ajatuksilla, koska rehellisyyden nimissä pari tuntia sitten tuntui että yhtään korkeammista äänistä menetän heinäsirkan sirityksen kuulemisen kyvyn varmasti ennen aikojaan. Yllättävän nopeasti kuulo onneksi palautuu, ja mieli seestyy.
Kyllä nukkuva lapsi on sitten ihana. Ja huippua, jee, kun päästään joskus vaipoista eroon, sille voi jo vähän tuulettaa!
Hauskaa miten tuommoinen tsemppaus ja kehuminen tarttuu. Ollaan miehen kanssa kannustettu esikoista pienimmistäkin uusista jutuista, kun hän oli aivan pieni, ja kehuttu hurjasti onnistumisista ja nyt hän käyttää samaa, mielestäni ihan onnistunutta taktiikkaa pikkuveljeensä. Toki mekin kehumme vielä, molempia.
Pienin mies meillä oli lähes tulkoon yhtä pottavastainen kuin, sallittakoon poliittinen vertaus, kunnon "persu" on EU-vastainen, joten tuntuu työvoitolta kun halu istua muoviastian päälle voittaa epäluulot. Isoveli on tehnyt ahkerasti töitä. On näyttänyt mallia ja houkutellut vaikka minkä avulla sanoista tekoihin ja vihdoinkin tuloksia näkyy. Lienee siellä taustalla osaltaan vaikuttaneet superit päivähoitajatkin, jotka sinnikkäästi tarjosivat mahdollisuutta käyttää pottaa. Äiti on, yllätys yllätys, ollut nyt hieman laiska tämän(kin) asian suhteen...
Uusi vuosi taisi tuoda nämä uudet kujeet. Isi puhuikin kuopukselleen, että nyt kun vuosi vaihtuu, ja ensi syksynä täytät kolme, olisi aika vaihtaa vaippa boksereihin. Lienee tämä pienimuotoinen Egon boostaus tuonut ison miehen elkeitä, hyvä niin! Toinen asia, minkä olen huomioinut, ja jota on hankala olla huomioimatta vaikka haluaisi, on sanasto joka käsittää selkosanaisesti ja hyvin yksipuolisesti pissin, kakan ja pierun. Pottaharjoittelun tukena voi hyvinkin olla kiinnostus näihin hupsuihin sanoihin ja niiden merkityksiin. Ja niitä sanoja toistetaan, voi pojat. Kovalla äänellä, rallattaen, nauraen ja pientä mimiikkaa apuna käyttäen. "Pissikakkapieru, pissikakkapieru" raikaa niin ruokalautasen ääressä kuin kaupan kassajonossa, vastaukseksi kassaneidin tervehdykseen. Ei naurata. ja Naurattaakin. Mutta ei saisi nauraa. Miten se tuntuukin, että toinen lapsi on jotenkin hankalampi, tai sanoisinko haastavampi, ja varmaan siksi, ettei suurin idoli olekaan isi ja äiti, vaan isompi sisarus, jonka kanssa pitää jo pienestä lähtien opetella nujuamaan ja taistelemaan tilasta ja samalla apinoimaan kaikki, ilman suodatinta. Esikoisen kanssa oli niin mukavaa.
Ei tämä kuitenkaan pelkkää kaaosta ole, ja ihan mukavaakin välillä. Mahtava seurata noiden kahden keskinäistä sanailua, jo hyvin alkavia leikkejä ja yleensä siitä seuraavaa pientä tappelun nujakkaa, jossa ärtsympi tapaus lienee pikkuveikka. Jäähypenkillä hän ainakin useammin istuu. Ärsyyntyy turhankin nopeasti, kuulemma isänsä mukaan tullut minuun. Epäilen. Mutta on sitä rakkautta ja huolenpitoakin, anteeksiantoa, ja se on hienoa nähdä. "Onko kaikki hyvin, saiko velikin, anna käsi niin autan, ota tästä puolet. Anna anteeksi kun löin." Vilpitöntä ja aitoa välittämistä. Rakkaat.
Kasvua ja kehitystä, sitä lapsuus kyllä on. Yhtenä hetkenä pidät sylissäsi pientä ihmisen alkua ja toisessa hetkessä hän on jo oppinut uusia taitoja ja syliin saa jo kysellä. Poikien nukkuessa on hyvä herkistellä näillä ajatuksilla, koska rehellisyyden nimissä pari tuntia sitten tuntui että yhtään korkeammista äänistä menetän heinäsirkan sirityksen kuulemisen kyvyn varmasti ennen aikojaan. Yllättävän nopeasti kuulo onneksi palautuu, ja mieli seestyy.
Kyllä nukkuva lapsi on sitten ihana. Ja huippua, jee, kun päästään joskus vaipoista eroon, sille voi jo vähän tuulettaa!
Kommentit
Lähetä kommentti