So -fucking- Me




Sosiaalinen media on isossa roolissa arjessamme. Puhun sen puolesta etenkin työelämässä, jossa teen  töitä muun muassa nuorten parissa, mutta pidän sitä toisinaan hienoisena uhkana omaa ajankäyttöä ajatellen.
Somemaailma vie joskus mukanaan huomaamatta ja hämärtää todellisuuden rajoja. Todellista elämää ei koskaan pitäisi unohtaa elää eikä muokata persoonaansa tai todellisuudenkuvaansa sosiaalisen median kautta.
Elin pitkään elämää, jossa päivitin maailmalle kaikkea hyvää ja kaunista. Kiiltokuvat haalenivat ja todellisuuden tuominen esille oli repivää. Opin tuosta ajasta kuitenkin paljon. Meidän tulee elää elämäämme itseämme varten. Ei muiden odotuksille ja oletuksille.

Oli virkistävää tavata lasten harrastusten kautta vanha koulukaveri. Kävimme tunnin aikana läpi 20 vuotta elämästämme. Tuollainen aika oli vierähtänyt edellisestä tapaamisestamme. Hän ei ollut lähtenyt facebook-maailmaan eikä olettanut tietävänsä elämästäni mitään. Minulle oli jopa vierasta jutella asioista suoraan kasvotusten, koska olen elänyt kauan maailmassa, jossa puoli tuttu naapurini tietää edellisen illan tapahtumani. Kukaan ei koskaan kysy mitä sinulle kuuluu, koska oletamme sen jo tietävämme, sehän lukee facebookissa.
Palasin lätkäkaukalon reunalta vuoteen 1998 ja kerroin tarinan elämästäni. Jälkeenpäin tuli mukava olo, raikas ja aito. Olin aidosti kohdannut jonkun ihmisen. Sitä ei ollut tapahtunut aikoihin. Kohtaaminen avasi silmiäni.


Tiesittekö muuten, että marraskuun alussa vietetään stressitietoisuuden päivää, somekalenterin mukaan. Teemaan heräsin tänäkin aamuna kuitenkaan tiedostamatta tätä "kalenteroitua" päivää ja tuskailin pirullista vierasta, joka kolkuttelee takaraivossa ja herättelee minua aamuöisin. Yksi stressinaiheuttaja voikin olla pakollinen tarve olla kokoajan tavoitettavissa. Tiedostaminen ettei voi olla kokoajan joka puolella, mukana kaikessa, on voimaannuttavaa. 

Päätin sulkea facebook-tilini, ottaa aikalisän ja mennä tauolle. Päätin että avaan tilini kuukauden päästä, jos opin elämään ilman sen pakonomaista läsnäoloa ja jos kukaan kavereistani kysyy mitä minulle kuuluu, mutta perinteisin tavoin. Poistin Messengerit ja sovellukset.
Viikonloppuna tapasin muutamia ihmisiä, jotka kysyivät Facebookista poistumisesta ja kysyivät mitä minulle kuuluu. Oli mukava kertoa mitä minulle kuuluu ja kysyä sama asia, ilman, että selasin kyseisen henkilön aikajanaa ja uutissyötteitä läpi. Tuntui taas siltä oikealta kohtaamiselta. Eräs kaverini laittoi viestiä toissa päivänä. Viesti oli lyhyt ja yksinkertainen "Mitä sinulle kuuluu?" ja se tuli perinteisellä tekstiviestillä. Tuntuipa hyvältä. Päätin antaa sosiaaliselle medialle vielä sijan elämässäni. Hän heittikin tänään facebookin kautta viestin: "Tulit takaisin <3" . En rohjennut kertoa oikea syytä, mutta kirjotan sen nyt näin blogissa. Kiitos kun kysyit.

Blogikirjoitukseni idean taustalla ei ole se, että odottaisin yhteydenpitoa ja kiinnostusta asioihini sen enempää tai hakisin sen kummemmin huomiota, mutta tapahtuneet asiat avasivat paljon ajatuksia, joita olen pohtinut kauan sosiaalisen median käyttöön liittyen. Ihminen kaipaa kuitenkin aitoa kontaktia ja lähestymistä. Olin itse ehkä hieman karannut sivuteille tämän asian suhteen. Olen kenties hitusen viisaampi nyt. Toivottavasti.

Stressi saa ihmisessä pahimmillaan aikaiseksi pakoreaktion. Tulee olo, että luisuu pois oman elämän ohjaksista, ei hallitse enää matkaansa. Pieni paine ja stressi sekä työssä että arkielämässä tekee kuitenkin ainakin minulle ihmeitä ja saa minut suorittamaan asiat paremmin. Liiallinen kuormitus alkaa väsyttää ja tekee olosta saamattoman. Turhautuminen nostaa päätään.
Liika on liikaa. Vastuulla ja tekemisillä on rajansa ja niiden rajojen tajuaminen mahdollistaa selviytymisen. Tietoiseksi tuleminen stressin liiallisuudesta on hyvä asia. Luojan kiitos somekalenterin, sekin on nyt kalenteroitu. Voisimmekin stressitietoisuuden päivänä keittää stressitason vahvuiset kahvit ja tarjoilla ne itsellemme sänkyyn. Se päivä olisi tyhjä kalenterimerkinnöistä. Luvan kanssa vedettäisiin vaikkapa vain lonkkaa ja päivitettäisiin sosiaaliseen mediaan pelkkiä hyvä elämä tai kohti hyvää elämää-mietelauseita. Kokeilemisen arvoista.

Jaan tämänkin kirjoituksen kohta facebookissa ja jatkan sitten budjetintekoa.