Tuli kirkkoon nainen ja lapsi. Kauneimmat joululaulut pojan kanssa.
Joulumieli taisi alkaa jo viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti, kun pääsimme nautiskelemaan aamulla rekikyydistä koko perheen kera. Posket punaisina nautimme pienimmästä suurimpaan hetken taikaa, jota koimme hevosen kirkkoreessä istuen. Upea kokemus. Pienin miehistä totesi: "Ihana hevonen", kun tallustimme autoa kohti. Sitä se oli. Joulu taisi jolkotella hevosvoimin meille.
Illalla koitti toinen ainutkertainen elämys, kun pääsin kauneimpiin joululauluihin ensimmäistä kertaa esikoiseni kanssa. Tämä hetki on muistissa varmasti ikuisesti, teen siitä vielä vahvemman jäljen näin kirjoittamalla. Jokainen voi kuvitella miten pian 5-vuotiaan pojan kanssa harraskin hetki voi sulaa hymyyn ja nauruun. Eikä se haittaa. Niin pitääkin, naurua maailmaan mahtuu.
Kirkko oli kaunis kynttilöineen ja upea joulukuusi oikein kutsui laulamaan ja viihtymään. Poikani huomio keskittyi tosin heti alkuun jäisiin kirkon rappusiin ja pihaan ja hän aloittikin virittäytymisen tunnelmaan juoksemalla kovaa ja luisumalla kirkon rappusia kohti polvillaan, ja siitä ylös rappusia tasahypyin liukastellen. Ovella pyysin rauhoittumaan. Väkeä oli paljon ja tokihan pieni mies bongaili sieltä täältä tuttuja kasvoja, alkoi jo hyräillä kovaan ääneen erinäisiä sointuja, ja minä aikuisen vakavuudella sihistelin takana ja ohjasin kohti penkkiä. Istuimme, ja sekunnin, ehkä kaksi, herra istui kädet rauhallisesti penkillä. Sitten alkoi lauluesitteen selaaminen, edessä- ja takana istuvien tutkailu ja huomasi hän kaljupäisen miehen ja kovaan ääneen ilmoitti ettei taida äiti olla tuttuja! Ei ollut ei. Pääsimme laulamaan. Ensimmäinen laulu ei ollut tuttu, mutta ihana poikani hymisi sen läpi oikein kuuluvasti, nuotilleen ja sen vierestä. Huomasin, että edessä istujia hymyilytti. Joulupuu on rakennettu alkoi, ja aivan uskomattoman hyvin ja kuuluvasti meni kaksi ensimmäistä tutumpaa säkeistöä. Puu saatiin rakennettua ja alkoi lauluesitykset. Harras miesääni lauloi kaksi kaunista laulua, tosin poikani lempikappaleita ne eivät tuntuneet olevan kun hän nojasi otsallaan kirkonpenkin nojaan, luki kolme kertaa lauluesitteen, käänsi sen nurinpäin ja luki lähelle ja kauas vieden ja totesi että "milloin se laulaja alkaa laulamaan". Hitsi kun olisi naurattanut. Oli puhetta ja sitten laulettiin ja poika kuuluvalla äänellä äänien hiljennyttyä, selvästi piristyen kysyi, että "Äiti, joko tää oli viimeinen, joko lähettään?" Kun kerroin miten asian laita on ja vielä kuoro ja kymmenisen laulua on laulamatta hän kirjaimellisesti valui penkin alle ja tuli kuin hissillä takaisin. Voihan ukkeli! Hymyilytti. Kerrottakoon että poikani on hurjan vilkas ja nopealiikkeinen, mutta HUIKEAN kiltti ja kuuliainen kaveri. Hän siis tyytyi kohtaloonsa ja käpertyi kainaloon ja pysähtyi hetkiseksi. Minun kauneimmat joululaulut tuokio sai tähtihetkensä, kun hengitin pienen miehen silkkisen tukan läpi hänen tuoksuaan ja suukotin päätä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt siinä hetkessä ja tiedän muistavani sen aina, samalla kuului kuoron kaunis esitys Konsta Jylhän joululaulusta. Silmissä taisi kimmeltää kyyneleet.
Ohessa liitteenä Lauri Tähkän esitys ko. kappaleesta, niin jokainen saa varmasti ajatuksesta ja tunnelmasta kiinni. http://www.youtube.com/watch?v=JMuvVKTTAdI
Hienoa että lähdimme yhdessä, vaikka toki tiesin malttamattomuuden valtaavan jossain vaiheessa. Kirkossa meidän edessämme istuva rouva tarjosi pojalle omenamynthonin, kun häntä nauratti kyselyt laulujen loppumisesta, kun "joko tää oli jo viimeinen" kuului useammin, kuin kerran. Pojan silmät kirkastuivat ja hetkiseksi oli taas tekemistä,kun sai puhallella kuuleman mukaan omenaista jäähengitystä suustaan, äänitehosteiden kera.
Kysyin supattaen pojaltani erään laulun aikana, että mikä hänen mielestään joulussa on parasta. Odotin lahja-vastausta mutta sainkin yllätyksenä tietää että ihaninta on kuulemma kun tulee joulukuusi. Se on niin kaunis kun laitetaan kynttilät. No niin minustakin. Mahtavaa että hän lähti kanssani. Hän meinasi itsekin jo perua, kun tajusi että isi jää pikkuveljen kanssa leikkimään kotiin. Hän kuitenkin päätti lupauksen minulle tehtyään myös sen pitää, kuten autossa asian ilmoitti :) Hyvä niin. Kotiin oli kyllä kiire, piti päästä näkemään millaisen legotalon oli iskä ja pikkuveikka rakentaneet ja mieleen tästä illasta jäi ainakin lauluista joulupuu on rakennettu ja omenamynthon. Ihana rakas poikani. Kauneimmat joululaulut olivat kauniimpia kuin koskaan aikaisemmin.
Ensi vuonna taidetaan lähteä jo koko perhe, tai ainakin sitä seuraavana. Vannomatta paras tässä äijäporukassa. :)
Illalla koitti toinen ainutkertainen elämys, kun pääsin kauneimpiin joululauluihin ensimmäistä kertaa esikoiseni kanssa. Tämä hetki on muistissa varmasti ikuisesti, teen siitä vielä vahvemman jäljen näin kirjoittamalla. Jokainen voi kuvitella miten pian 5-vuotiaan pojan kanssa harraskin hetki voi sulaa hymyyn ja nauruun. Eikä se haittaa. Niin pitääkin, naurua maailmaan mahtuu.
Kirkko oli kaunis kynttilöineen ja upea joulukuusi oikein kutsui laulamaan ja viihtymään. Poikani huomio keskittyi tosin heti alkuun jäisiin kirkon rappusiin ja pihaan ja hän aloittikin virittäytymisen tunnelmaan juoksemalla kovaa ja luisumalla kirkon rappusia kohti polvillaan, ja siitä ylös rappusia tasahypyin liukastellen. Ovella pyysin rauhoittumaan. Väkeä oli paljon ja tokihan pieni mies bongaili sieltä täältä tuttuja kasvoja, alkoi jo hyräillä kovaan ääneen erinäisiä sointuja, ja minä aikuisen vakavuudella sihistelin takana ja ohjasin kohti penkkiä. Istuimme, ja sekunnin, ehkä kaksi, herra istui kädet rauhallisesti penkillä. Sitten alkoi lauluesitteen selaaminen, edessä- ja takana istuvien tutkailu ja huomasi hän kaljupäisen miehen ja kovaan ääneen ilmoitti ettei taida äiti olla tuttuja! Ei ollut ei. Pääsimme laulamaan. Ensimmäinen laulu ei ollut tuttu, mutta ihana poikani hymisi sen läpi oikein kuuluvasti, nuotilleen ja sen vierestä. Huomasin, että edessä istujia hymyilytti. Joulupuu on rakennettu alkoi, ja aivan uskomattoman hyvin ja kuuluvasti meni kaksi ensimmäistä tutumpaa säkeistöä. Puu saatiin rakennettua ja alkoi lauluesitykset. Harras miesääni lauloi kaksi kaunista laulua, tosin poikani lempikappaleita ne eivät tuntuneet olevan kun hän nojasi otsallaan kirkonpenkin nojaan, luki kolme kertaa lauluesitteen, käänsi sen nurinpäin ja luki lähelle ja kauas vieden ja totesi että "milloin se laulaja alkaa laulamaan". Hitsi kun olisi naurattanut. Oli puhetta ja sitten laulettiin ja poika kuuluvalla äänellä äänien hiljennyttyä, selvästi piristyen kysyi, että "Äiti, joko tää oli viimeinen, joko lähettään?" Kun kerroin miten asian laita on ja vielä kuoro ja kymmenisen laulua on laulamatta hän kirjaimellisesti valui penkin alle ja tuli kuin hissillä takaisin. Voihan ukkeli! Hymyilytti. Kerrottakoon että poikani on hurjan vilkas ja nopealiikkeinen, mutta HUIKEAN kiltti ja kuuliainen kaveri. Hän siis tyytyi kohtaloonsa ja käpertyi kainaloon ja pysähtyi hetkiseksi. Minun kauneimmat joululaulut tuokio sai tähtihetkensä, kun hengitin pienen miehen silkkisen tukan läpi hänen tuoksuaan ja suukotin päätä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt siinä hetkessä ja tiedän muistavani sen aina, samalla kuului kuoron kaunis esitys Konsta Jylhän joululaulusta. Silmissä taisi kimmeltää kyyneleet.
Ohessa liitteenä Lauri Tähkän esitys ko. kappaleesta, niin jokainen saa varmasti ajatuksesta ja tunnelmasta kiinni. http://www.youtube.com/watch?v=JMuvVKTTAdI
Hienoa että lähdimme yhdessä, vaikka toki tiesin malttamattomuuden valtaavan jossain vaiheessa. Kirkossa meidän edessämme istuva rouva tarjosi pojalle omenamynthonin, kun häntä nauratti kyselyt laulujen loppumisesta, kun "joko tää oli jo viimeinen" kuului useammin, kuin kerran. Pojan silmät kirkastuivat ja hetkiseksi oli taas tekemistä,kun sai puhallella kuuleman mukaan omenaista jäähengitystä suustaan, äänitehosteiden kera.
Kysyin supattaen pojaltani erään laulun aikana, että mikä hänen mielestään joulussa on parasta. Odotin lahja-vastausta mutta sainkin yllätyksenä tietää että ihaninta on kuulemma kun tulee joulukuusi. Se on niin kaunis kun laitetaan kynttilät. No niin minustakin. Mahtavaa että hän lähti kanssani. Hän meinasi itsekin jo perua, kun tajusi että isi jää pikkuveljen kanssa leikkimään kotiin. Hän kuitenkin päätti lupauksen minulle tehtyään myös sen pitää, kuten autossa asian ilmoitti :) Hyvä niin. Kotiin oli kyllä kiire, piti päästä näkemään millaisen legotalon oli iskä ja pikkuveikka rakentaneet ja mieleen tästä illasta jäi ainakin lauluista joulupuu on rakennettu ja omenamynthon. Ihana rakas poikani. Kauneimmat joululaulut olivat kauniimpia kuin koskaan aikaisemmin.
Ensi vuonna taidetaan lähteä jo koko perhe, tai ainakin sitä seuraavana. Vannomatta paras tässä äijäporukassa. :)
Kommentit
Lähetä kommentti