Ajaton.

Aika on kultaa kalliimpaa. Aika on rahaa. Laatuaikaa, vapaa-aikaa, työaikaa, parisuhdeaikaa, omaa-aikaa ja perheen yhteistä aikaa. Oli mitä oli, muttei sitä ole koskaan tarpeeksi, tai siltä ainakin tuntuu.

Ajankäyttäminen voi olla myös erilaista. Olen monet kerrat kuullut ihmettelyä siitä, miten minulla voi olla aikaa siihen kaikkeen, mihin tuota lähes loppuun kulutettua luonnonvaraa käytän. On työ, lapset, lisätyöt, harrastukset, vapaaehtoishommia, kotityöt, eläimiä tupa täynnä ja vuorokaudessa 24 tuntia. Aikaa on kun järjestää sitä, tai sitten säätää paniikissa ja koettaa kuroa aikaa kiinni. Juosten kustua, se kai sitä minunkin tekemistä usein parhaiten kuvaa. Tuntuu toki välillä, että turhaa tekemistä ja menoja olen itselleni haalinut. Ruuhkavuodet huipussaan.

Aika voi kuitenkin joskus pysähtyä. Mitäpä sitten jos sairastut, ja se kiire katoaa? Entäpä jos menetät työsi, eikä tarvitse enää lähteä. Koko pakka onkin sekaisin. Mihin sitten kukin meistä itseään peilaa, jos ei olekaan sitä uraa, tai terveyttä juosta puolikasta, tai entäpä, jos menetät jonkun rakkaan, pahin asia, mitä itse kohdalleni voin kuvitella. Olen myös onnistunut antamaan asioille euromääräiset arvot. Surullisinta mitä tiedän, ja silloin ajasta oikeasti tulee rahaa, kun paahdat sen perässä. Laatuajasta melko kaukana moinen.

Olen jossain oman elämäni risteyskohdassa kun asioiden tärkeysjärjestys on muuttumassa. Kiire tuntuu turhalta, ja jonninjoutavat asiat oikeasti poispyyhittäviltä. En vain osaa sitä pyyhekumia käyttää tarpeeksi. Miksipä en heräisi aamulla, ennen kuin on pakko, että voisi käydä juoksemassa ja syödä aamupalan rauhassa, koska siitä nauttisin. Jättäisin pyykit viikkaamatta. Voisin illalla viettää sen pakollisen liikunta/kotityö-ajan löysäillen, poikien kanssa. Jättäisin vaikka ne pyykit pesemättä. Ei tulisi aamulla huono omatunto kuivurin sisällöstä. Voisinpa kokeilla soittaa veljelle, tai ystävälle, useammin, kuin kuukausien tauon päästä. Niillä puheluilla on oikeasti merkitystä, heillä on merkitystä. Voisinpa joskus vaikka kieltäytyä tekemästä jotakin, sanoa ei. Yksinkertaisesti ja napakasti.. ja Huomioikaa, että tätä kirjoittaa taas yhdelle uudelle toimikaudelle lupautunut tiehoitokunnan sihteeri..

Onneksi näissä ruuhkavuosissa on nuo pojat, ja toisaalta älyttömän kiva kun on eläimetkin. He osaavat vaatimalla vaatia oman ajan, ja vain typerys torjuisi ne pyynnöt. Olisin varmaan melkoisessa oravanpyörässä, jos kotona ei joku vaatisi päästä syliin, tai pakottaisi katsomaan kilpa-ajoleikkiään. Ei hakisi huomiota, vaikka huutamalla päin naamaa, että "Äitiiii, kuulet sie"! Tai talon muuten hiljennyttyä pehmoinen kehräävä pallo ei tulisikaan syliin, tai töistä tultua tuo vanha koiruus ei saisikaan hepuleita, ja toivottaisi kuin pitkän eron jälkeen tervetulleeksi kotiin. Olisi aika ankeaa. Huomaa sanaleikki ;)

Entäpä sitten se parisuhdeaika. Kortilla se on, ja ihan ymmärrettävää, kun normiarki sujuu läpsystä  vuoroa vaihtamalla. Meillä sitä kuitenkin hoidetaan puhelimessa. Nauratti molempia kun ajeltiin perätysten autoilla kohti kotia, jutustelimme päivän asioita, muisteltiin tehtyjä hölmöyksiä (aikuiset ihmiset voi kokeilla onneaan ja ajaa tyhjällä tankilla Helsingistä Joensuuhun päin...Alamäkeä ei pitkälle riitä, on todettu, ja maksaa sitten itsensä kipeäksi siitä ilosta että tankkiin saa taas polttoainetta), ja sovittiin kumpi hakee muksut ja kumpi käy kaupassa. Kerrottiin kuulumisia, taidettiin käydä kalenteriakin läpi.. mukavaa läpäläätä. Ennen lopettelua todettiin, että sittenpä voidaankin olla ilta puhumatta. :) Iltamyöhällä sohvalle on sitten mukava nukahtaa vieretysten. Laatuaikaa sanon minä.