Ja ihmisillä hyvä tahto.
Istuin eilen illalla kotona selailemassa Facebookia ja huomasin erään Haminalaisäidin kirjoituksen ja haasteen Joulupuu-keräyksen tiimoilta. Itkin, kun luin julkaisun ja haastoin samalla itseni.
Joka joulu olen halunnut toimittaa jotain apua, jollekin, edes jollakin tavalla, ja samalla tuoda omille lapsilleni hieman sitä rauhallista ja kaunista joulutunnelmaa, sekä lahjoja. Olen kai siinä jotenkin aina onnistunut. Mietin silti erästä tuon Joulupuu-keräyksen toivetta. Alushousut ja sukat 8-vuotiaalle pojalle. Sydän särkyi ajatellessa tilannetta ja omaa kahdeksanvuotiasta poikaani. Hänelle tulee uudet vaatteet kuin huomaamatta entisten mentyä pieniksi. Kaikilla ei näin ole.
Olen itse ollut lapsi, jonka joulupuun alla ei ollut paketteja kasoittain. Meillä ei ollut aina jouluruokiakaan. Ei ollut vara. Olin 10-vuotias kun sain joululahjaksi sukat, alushousut ja metallisen korurasian. Minulla on tuo rasia edelleen. Sydän särkyi silloin, kun tajusin ettei muuta tule. Olin jopa vihainen vanhemmilleni. Mietin etten ikinä ilkeä mennä kouluun, kun siellä piti kertoa joululahjoista. En ymmärtänyt vanhempieni tuskaa siitä samasta rasiasta, eikä minun toki silloin tarvinnut. Nyt minä tajuan kaiken todella hyvin. Tajuan heidän tilanteen ja sen tuskan mitä tiesivät joulun ilman lahjoja lapselle aiheuttavan. Kyllä he kertoivat asiasta, puhuivatkin minulle tilanteestaan avoimesti, pyysivät anteeksi, kun ei muuta ollut antaa. Kuuntelinhan minä, mutta en ymmärtänyt. Mietin vain miksi meillä on aina tällaista.
Itken, kun tätä kirjoitan. En halua opettaa lapsilleni sitä, että saa aina kaiken mitä haluaa. Haluan heidän kuitenkin saavan jonkun toiveistaan toteen. Haluan myös osallistua tähän Joulupuu-keräykseen, koska tiedän miten suuri merkitys tällä voi olla jollekin pienelle ihmiselle, ja perheelle.
Haastetaan toisiamme levittämään joulumieltä, tuodaan jouluun ihmisille hyvä tahto. Toteutetaan jonkun toive, mahdollisuuksiemme mukaan.
Joka joulu olen halunnut toimittaa jotain apua, jollekin, edes jollakin tavalla, ja samalla tuoda omille lapsilleni hieman sitä rauhallista ja kaunista joulutunnelmaa, sekä lahjoja. Olen kai siinä jotenkin aina onnistunut. Mietin silti erästä tuon Joulupuu-keräyksen toivetta. Alushousut ja sukat 8-vuotiaalle pojalle. Sydän särkyi ajatellessa tilannetta ja omaa kahdeksanvuotiasta poikaani. Hänelle tulee uudet vaatteet kuin huomaamatta entisten mentyä pieniksi. Kaikilla ei näin ole.
Olen itse ollut lapsi, jonka joulupuun alla ei ollut paketteja kasoittain. Meillä ei ollut aina jouluruokiakaan. Ei ollut vara. Olin 10-vuotias kun sain joululahjaksi sukat, alushousut ja metallisen korurasian. Minulla on tuo rasia edelleen. Sydän särkyi silloin, kun tajusin ettei muuta tule. Olin jopa vihainen vanhemmilleni. Mietin etten ikinä ilkeä mennä kouluun, kun siellä piti kertoa joululahjoista. En ymmärtänyt vanhempieni tuskaa siitä samasta rasiasta, eikä minun toki silloin tarvinnut. Nyt minä tajuan kaiken todella hyvin. Tajuan heidän tilanteen ja sen tuskan mitä tiesivät joulun ilman lahjoja lapselle aiheuttavan. Kyllä he kertoivat asiasta, puhuivatkin minulle tilanteestaan avoimesti, pyysivät anteeksi, kun ei muuta ollut antaa. Kuuntelinhan minä, mutta en ymmärtänyt. Mietin vain miksi meillä on aina tällaista.
Itken, kun tätä kirjoitan. En halua opettaa lapsilleni sitä, että saa aina kaiken mitä haluaa. Haluan heidän kuitenkin saavan jonkun toiveistaan toteen. Haluan myös osallistua tähän Joulupuu-keräykseen, koska tiedän miten suuri merkitys tällä voi olla jollekin pienelle ihmiselle, ja perheelle.
Haastetaan toisiamme levittämään joulumieltä, tuodaan jouluun ihmisille hyvä tahto. Toteutetaan jonkun toive, mahdollisuuksiemme mukaan.
Kommentit
Lähetä kommentti