Secrets.

Katsoin eilen dokumenttielokuvan Salaisuus, josta ystävä minulle ennen joulua vinkkasi. Kirjan The Secret (Rhonda Byrne) pohjalta tehty dokumentti kertoi salaisuudesta, jonka avulla löydämme onnen ja onnellisuuden. Asiat iskivät melko lailla tajuntaani ja tajusin huomaamattani vetäneeni puoleeni huonoja asioita jatkuvasti pyöritellen menneitä ja murehtimalla kaikkea. Suosittelen dokumenttia muillekin.

Minut tuntevat tietävät minun olleen elämässäni melkoisella muutosten matkalla. Tein radikaaleja ja kipeitä päätöksiä ja  kohtasin vihdoinkin elämässäni rauhan ja tyytyväisyyden ja sain osakseni rakkautta, jota en ollut kokenut koskaan sekä parisuhteessa että lasteni puolelta. Olin kuitenkin edelleen jollakin tavalla kytköksissä kaikkeen menneeseen ja tietyt asiat elämässäni tuntuivat vain polkevan paikallaan. Tuntui että aina uudestaan upposin samaan negatiivisuuteen, kykenemättä irrottautumaan tilanteesta. Reilu vuosi sitten tein henkisen päätöksen ja päästin irti monenlaisesta painolastista elämässäni ja aloin miettiä asioita eri tavalla. Annoin oikeastaan vain asioiden olla, yksinkertaisesti. Vuosi sitten elämässäni alkoi tapahtua monenlaista erikoista ja hyvää. Tapahtui uskomattomia asioita, joita ei sen hetkinen maalaisjärkeni olisi voinut selittää. Täysin kuivilla en ole vieläkään, koska olen yhä välillä vaipunut synkkyyteen ja murehtimiseen, joita vuosikausia harrastin. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että joka kerta kun päästän irti pahimmista peloistani ja päätän, että antaa elämän tuoda eteen mitä tuo, tapahtuu aina jotain hyvää. Kohtaan ihmisiä jotka tuovat eteeni asioita, joita olen aina toivonut ja huomaamatta asiat järjestyvät oikein. Jotain taikaa siinä on, kenties elämisen löytynyt salaisuus.

Minut kasvatettiin ymmärtämään elämä niin, että se on rankkaa. Loputonta taistelua. Rikkaat olivat pahoja ja köyhät eivät mahtaneet kohtalolleen mitään. Elämän kova koulu olisi paras opettajani. Vielä sinä tyttö opit, sanottiin. Olen opetellut pikkuhiljaa pois tuosta negatiivisuuden kehästä ja alkanut miettiä vaihtoehtoa tuolle. Elämä on tässä ja nyt. Elämän teet juuri sinä itse, juuri sellaiseksi kuin haluat. Pitää vain muistaa elää niin kuin haluaa, kunnioittaa kanssaeläjiä ja arvostaa sitä mitä sinulla on. Elämää ei saa rakentaa kulisseille eikä materian varaan. Kaikki tulee kyllä aikanaan, jos perusta on kunnossa.

Positiivisuudesta ja tahtotilasta minulla on hyvä ja elävä esimerkki vierestäni. Elän miehen kanssa, joka on kokenut elämässään todella paljon suuria menetyksiä ja eräänlaisia toivottomalta tuntuvia tilanteita, joista hän aina tuntuu selviävän jollakin tapaa voittajana. Olen ihmetellyt hänen kykyään oppia uutta, ja vihdoinkin tajusin miten hän sen kaiken tekee. Hänellä on uskomattoman positiivinen asenne elämään ja jopa oman elämänsä epäonnistumisiin. Hän ei jää koskaan voivottelemaan ja murehtimaan, vaan aina katsoo eteenpäin. Hän on myös aidosti hyvä ihminen, auttaa aina muita eikä oikeastaan ikinä ajattele kenestäkään pahaa. Olen ihaillut hänen tapaansa elää ja nyt viimeinkin tajuan mistä kaikki johtuu. Hän sanoi minulle ettei aio enää reilun kymmenen vuoden kuluttua tehdä töitä. Hän kuulemma lupasi itselleen tienata niin paljon rahaa, että se mahdollistuu. Uskon häneen. Hänen jokainen askel tässä elämässä johtaa sinne päin. Hän tekee asioita erikoisella viisaudella ja järkevyydellä. Ja uskokaa pois, hän on oikeasti aloittanut tyhjästä, ollut järjetön, ja kaukana viisaasta. Hänkin on kulkenut pitkään toisten viitoittamia polkuja.
Hänen omasta tahtotilastaan ja onnistumisistaan kertoo se, että eräänä iltana hän päätti aloittaa soittamaan kitaraa. Tarttui nurkassa pölyttyneeseen akustiseen tietämättä sointuja tai nuotteja,  ja nyt reilu kuukausi eteenpäin kuuntelin bluesin säveliä olohuoneessamme. Ihailen häntä.

Hulluinta tässä dokumentin katsomisessa ja asioiden tajuamisessa oli se, että minulla on tuon saman kirjailijan Secret-sarjan kirja Voima ollut kirjahyllyssäni liki kymmenen vuotta. En muista mistä olen sen saanut, ostinko, ja en muista sanaakaan lukemastani, vaikka olen 33 sivulle asti merkinnyt lukeneeni. En ole tuossa vaiheessa ymmärtänyt, että minun tehtäväni on luoda oma onnellisuuteni eikä odottaa jonkun muun tekevän sitä. Olin vuosikausia piilossa itseltäni ja kuljin ainoastaan toisten viitoittamia polkuja.

Tapasin tänä jouluna ystävän, jonka menetin henkisesti yli kymmenen vuotta sitten. Hänen viimeiset sanansa minulle tuolloin ystävänä, niin kuin hän minulle sanoi, olivat, ettei hän  aio enää seurata samaa typerää itseni kadottamista ja vatulointia. Loukkaannuin, väitin hänen olevan väärässä. En uskonut häneen. Hän katosi elämästäni, vaikka oli ollut minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä.
Jatkoin samalla tavalla, vatuloiden ja kadottaen itsestäni lisää vuosi vuodelta. Tapasin tuon ystävän nyt joulun alla. Hän muisti sanansa. Lupasimme pitää yhteyttä. Elämässäni jotain oli oikeasti tapahtunut. Tiedän nyt, että tulemme pitämään yhteyttä. En osaa selittää miksi, mutta luottamus siihen on vahva.

Salaisuudet voivat aueta, niin halutessaan. Jokaisen pitää vain uskaltaa tarttua kiinni omaan elämäänsä, ohjata se oikeaan suuntaan. Kukaan ei tuo sinulle onnea, jos et itse tavoittele sitä. Kukaan ei rakasta sinua, jos et ole valmis antamaan itsestäsi aitoa rakkautta ja rakastamaan myös itseäsi. Ei itserakkaalla tavalla, mutta kunnioittaen ja hyväksyen.

Istun viltin alla kipeänä ja kirjoitan tätä. Olen kulkenut pitkän tien siihen, että osaan arvostaa itseäni vaikkapa niin, että sairastan ilman syyllisyyden tuntoa. Syyllisyys on yksi pahimmista negatiivisuuden tunteista joka kietoutuu ihmiseen ja vie mukanaan. Syyllisyys on ollut hankalin matkakumppanini. Sen tilalle on sijaa ainoastaan positiivisuudella.