Juoksuaika.
84-73-93. Strategiset mitat. Omena-päärynäindeksi ( mikä tämä sitten ikinä onkaan?!) 0,78 ja painoindeksi 24. Nämä tiedot sain itsestäni mittanauhan ja googlen avulla. Normaali suomalainen pienitissinen ja isohko persauksinen nainen siis, jonka uumaan on tullut 10 lisäsenttiä kymmenen kuluneen vuoden ja toivottavasti osaltaan kahden pojan syntymien syy-seuraussuhteena. Tämä on aina mukavin tapa perustella tapahtunut.
Miehet ovat Marsista ja Naiset Venuksesta. Juu, tai ainakin ajatukset, teot ja fyysinen olemus ovat usein niin eri planeetoilta. Harva mies pohtii mittanauhan kanssa peilin edessä omaa olemustaan, tai arkailee näyttäytymistä kaveriporukan saunailloissa, vain koska olo on niin "kauheen läski", tai mikä pahinta, kieltäytyy saunomasta täysin, kun ehti jo laittaa tukan. He pitävät hulluutena tätä puolta naisissa, mutta silti itse liputtavat ulkoisesti upeiden naisten puolesta. Tosin, harva mies kuitenkaan pitää naista rumana, oli kiloja kertynyt liikaa tai liian vähän tai kasvot olisi jääneet meikkaamatta. Miehen tai miesten takia en kuitenkaan omaa olemustani alkanut ruotia, peilin edessä tai tähän ruudulle. Tässä on nyt itsekkäät lähtökohdat.
Meidän naisten elämä ei ole todellakaan vaivatonta. Herää aamulla tuntia ennen muuta perhettä, että saat meikit laitettua ja hiukset ojennukseen, jos meinaat ehtiä töihin hyvässä ajassa. Oma työni ainakin vaatii siistiä yleisilmettä, ja ainakin omalta osaltani meikkipussin kanssa se ilme on pakko tehdä. Ajatellessa asiaa tarkemmin tulee lähes ikävä niitä menneitä äitiyslomapäiviä, kun vietin 24/7 kalsareissa, t-paidassa ja tukka samalla ponnarilla pari vuorokautta, ja meikkiostoksiin ei mennyt tätäkään vähää rahaa.
Summa summarum, olen ilman muuta kateellinen miesten fressille lookille. Jopa krapulapäivänä, jos hajuaisti ei vaikuttaisi mielipiteisiin, näyttävät he söpön seksikkäiltä. Ikinä en ole krapulassa, jos edes edellisillan glamour-meikeissäkään, näyttänyt siltä.
Samoin on painon kanssa. Olen kuullut usein miestenkin keränneen raskauskiloja, mutta sitten toisaalta miesten painonpudotukset ovat uskomattomia onnistumistarinoita. "Hups, paino on noussut"- huomiosta, miehillä 5-10 kilon pudotukseen menee muutama hetki. Ei ole onnistunut. Olen koettanut syödä olevinaan hyvin, syönyt vähän vähemmän, ollut kokonaan syömättä ja sitten ärsytyksen huipennuttua syönyt kuin komposti kaiken tarjotun. Jälkimmäisin valinta etenkin on ylläpitänyt sitä viimeistä viittä kiloa ja tiukassa.
Liikunta jäi taka-alalle ensimmäisen raskauden aikana vuodelevon, ennenaikaisen synnytyksen pelon ja oman laiskuuden takia, sitä ennen olin ihan hyvässä kunnossa. Samoin kävi toista poikaa odottaessa. Jumppaohjaukset lopetettuani viime keväänä säikähdin tosissaan että liikkuminen loppuu nyt kokonaan ja huolestuin tulevasta, koska ruokaa en sitten ole osannut samalla tavalla vähentää kummassakaan tapauksessa. Raskauskilojahan minulle kerääntyi molemmissa raskauksissa 20-25 kg. Kyllä vain, ihmettelen yhä, mihin ihmeen tarpeeseen lienen varastoinut, kun ei sieltä kuitenkaan tupsahtanut pihalle kuin pariin otteeseen ne 3-4 kiloiset nyytit. Taipumus kerätä ruoka kroppaan on siis olemassa.
Liikunta on ollut nyt ensisijalla ajatuksissani keväästä lähiten ja jo niissä ajatuksissa on ollut tekemistä.. minä kun haluaisin jaksaa juosta hyvin, ja pitkälle. Tähän väliin kuitenkin taas pieni esimerkki miehistä, kun se kateus nostaa välillä vihreää päätään. Oma mieheni sattuu olemaan aktiivinen liikkuja syys- huhtikuun. Sitten liike oikeastaan hiljenee ja kesämies nostaa päätään. Silti, ensimmäinen lenkki kesän jälkeen on kevyttä kauraa ja hän pinkoo peruskunnolla semmoisen kympin, alkuverryttelyksi, kun minä puuskutan verenmakuista sylkeä sylkien vitosta. Ärsyttää. Välillä olen somessa ja kotona ja töissä ja kaikkialla oikein hehkuttanut onnistumisiani ja silti kuitenkin salaa ollut hieman epäonnistuja -fiiliksin liikenteessä. Tiedän, että pitäisi saada hieman rasvaa pois ja lihasta tilalle, yleiskunto tulisi paremmaksi ja saisin voimia arkiseen päätetyöhönkin. Pirun hankalaa se on tuntunut olevan. En jaksa kuitenkaan enää lohduttautua ja sanoa vain olevani äiti ja kroppani uurteet, poimut ja muodot sekä eräältä osalta muodottomuus olevan siitä johtuvaa.
Perhana, nyt on aika laittaa lenkkikengät töihin.
Keväällä juoksin ensimmäisen kympin juoksutapahtumassa ja ihastuin. Olen juoksennellut silloin tällöin pitkin kesää, muutenkin kuin terasseilla. Nyt sain tsemppiä ja intoa aloittaa tekemään ruokavalioon muutosta ja lisätä liikuntaa systemaattisesti. Perussettiä siis, liiku ja kuluta enemmän kuin syöt, ei mitään uutta hienoa pilleriä joka räjäyttää kilot ja raikastaa naaman, mutta ajatukset on kuitenkin liekeissä! Tätä tuntuu turhamaiselta ja itsekkäältä kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Tiedän tarvitsevani muutosta noihin strategisiin mittoihin, ja tiedän, että painoa olisi saatava pois, jotta jaksan paremmin. Vaikka sitten juosta. Erityisesti tämä on tärkeää omalle henkiselle hyvinvoinnille vaikkei ehkä ulkoisesti mikään hälytystilaa olisikaan. Varmasti meidän jokanaisten ajatuksia. Herättelin itseni kuitenkin nyt siihen ajatukseen että vain minä itse voin tietää mikä on minulle hyvästä, eikä kukaan oman kroppani ulkopuolinen voi kertoa toista, jos peilikuva ja sisin kertoo tätä. Hienointa on, että vain minä itse voin siihen vaikuttaa!
Mitäpä siis teen tai tulen tekemään.
Olen päättänyt parina aamuna viikossa lähteä juoksemaan, tyhjällä mahalla (ruoanrakastajalle tärkeä pointti, joka on pakko ihan kirjoittaa ylös ettei unohdu). Herään siis entisen tunnin sijaan puolitoista tuntia ennen muuta perhettä, ei pahin mahdollinen rasti, tai noo, ehkä kiristän aikataulua ja herään niinkuin ennenkin. Nautin ruokaa ruokaympyrämallilla, leivät unohtaen (akilleen kantapääni) ja juon vettä, paljon vettä. Hyvästi oluet ja viini. Adieu! Nos vemos! Teen kotona lihasliikkeitä ihan vaikka kesken arki-iltahulinan, koska siltä ei voi välttyä, sovitun 20 minuutin ajan. Lupaan tehdä tämän, ja täysin itseäni varten! Minulla on tuttavapiirissä monia upeita naisia, itsensä ylittäviä, elämänvoimaisia, huippukuntoisia, tai vähemmän, mutta kuitenkin huippusuorituksiin kykeneviä ja elämäänsä itse johtavia, joista voi ottaa mallia!
Kirjoitan kaiken julki siksi, etten luovuttaisi herkästi tai päätyisi samoille vanhoille "paheiden" teille. Kirjoitan myös siksi, että voin täältä tämän intoa puhkuvan itseni löytää yhä uudelleen ja uudelleen. Lupaan päivittää tänne strategiset mittani puolen vuoden päästä ja toivon sen suhteen parasta ja pelkään pahinta... Minun tapauksessa käy luultavasti niin kuin osaltaan Eppu Normaalin urheiluhullu-kipaleessa. Pakarat kasvaa, mutta tissit vain pienenee.
Ready. Steady. GO!
Miehet ovat Marsista ja Naiset Venuksesta. Juu, tai ainakin ajatukset, teot ja fyysinen olemus ovat usein niin eri planeetoilta. Harva mies pohtii mittanauhan kanssa peilin edessä omaa olemustaan, tai arkailee näyttäytymistä kaveriporukan saunailloissa, vain koska olo on niin "kauheen läski", tai mikä pahinta, kieltäytyy saunomasta täysin, kun ehti jo laittaa tukan. He pitävät hulluutena tätä puolta naisissa, mutta silti itse liputtavat ulkoisesti upeiden naisten puolesta. Tosin, harva mies kuitenkaan pitää naista rumana, oli kiloja kertynyt liikaa tai liian vähän tai kasvot olisi jääneet meikkaamatta. Miehen tai miesten takia en kuitenkaan omaa olemustani alkanut ruotia, peilin edessä tai tähän ruudulle. Tässä on nyt itsekkäät lähtökohdat.
Meidän naisten elämä ei ole todellakaan vaivatonta. Herää aamulla tuntia ennen muuta perhettä, että saat meikit laitettua ja hiukset ojennukseen, jos meinaat ehtiä töihin hyvässä ajassa. Oma työni ainakin vaatii siistiä yleisilmettä, ja ainakin omalta osaltani meikkipussin kanssa se ilme on pakko tehdä. Ajatellessa asiaa tarkemmin tulee lähes ikävä niitä menneitä äitiyslomapäiviä, kun vietin 24/7 kalsareissa, t-paidassa ja tukka samalla ponnarilla pari vuorokautta, ja meikkiostoksiin ei mennyt tätäkään vähää rahaa.
Summa summarum, olen ilman muuta kateellinen miesten fressille lookille. Jopa krapulapäivänä, jos hajuaisti ei vaikuttaisi mielipiteisiin, näyttävät he söpön seksikkäiltä. Ikinä en ole krapulassa, jos edes edellisillan glamour-meikeissäkään, näyttänyt siltä.
Samoin on painon kanssa. Olen kuullut usein miestenkin keränneen raskauskiloja, mutta sitten toisaalta miesten painonpudotukset ovat uskomattomia onnistumistarinoita. "Hups, paino on noussut"- huomiosta, miehillä 5-10 kilon pudotukseen menee muutama hetki. Ei ole onnistunut. Olen koettanut syödä olevinaan hyvin, syönyt vähän vähemmän, ollut kokonaan syömättä ja sitten ärsytyksen huipennuttua syönyt kuin komposti kaiken tarjotun. Jälkimmäisin valinta etenkin on ylläpitänyt sitä viimeistä viittä kiloa ja tiukassa.
Liikunta jäi taka-alalle ensimmäisen raskauden aikana vuodelevon, ennenaikaisen synnytyksen pelon ja oman laiskuuden takia, sitä ennen olin ihan hyvässä kunnossa. Samoin kävi toista poikaa odottaessa. Jumppaohjaukset lopetettuani viime keväänä säikähdin tosissaan että liikkuminen loppuu nyt kokonaan ja huolestuin tulevasta, koska ruokaa en sitten ole osannut samalla tavalla vähentää kummassakaan tapauksessa. Raskauskilojahan minulle kerääntyi molemmissa raskauksissa 20-25 kg. Kyllä vain, ihmettelen yhä, mihin ihmeen tarpeeseen lienen varastoinut, kun ei sieltä kuitenkaan tupsahtanut pihalle kuin pariin otteeseen ne 3-4 kiloiset nyytit. Taipumus kerätä ruoka kroppaan on siis olemassa.
Liikunta on ollut nyt ensisijalla ajatuksissani keväästä lähiten ja jo niissä ajatuksissa on ollut tekemistä.. minä kun haluaisin jaksaa juosta hyvin, ja pitkälle. Tähän väliin kuitenkin taas pieni esimerkki miehistä, kun se kateus nostaa välillä vihreää päätään. Oma mieheni sattuu olemaan aktiivinen liikkuja syys- huhtikuun. Sitten liike oikeastaan hiljenee ja kesämies nostaa päätään. Silti, ensimmäinen lenkki kesän jälkeen on kevyttä kauraa ja hän pinkoo peruskunnolla semmoisen kympin, alkuverryttelyksi, kun minä puuskutan verenmakuista sylkeä sylkien vitosta. Ärsyttää. Välillä olen somessa ja kotona ja töissä ja kaikkialla oikein hehkuttanut onnistumisiani ja silti kuitenkin salaa ollut hieman epäonnistuja -fiiliksin liikenteessä. Tiedän, että pitäisi saada hieman rasvaa pois ja lihasta tilalle, yleiskunto tulisi paremmaksi ja saisin voimia arkiseen päätetyöhönkin. Pirun hankalaa se on tuntunut olevan. En jaksa kuitenkaan enää lohduttautua ja sanoa vain olevani äiti ja kroppani uurteet, poimut ja muodot sekä eräältä osalta muodottomuus olevan siitä johtuvaa.
Perhana, nyt on aika laittaa lenkkikengät töihin.
Keväällä juoksin ensimmäisen kympin juoksutapahtumassa ja ihastuin. Olen juoksennellut silloin tällöin pitkin kesää, muutenkin kuin terasseilla. Nyt sain tsemppiä ja intoa aloittaa tekemään ruokavalioon muutosta ja lisätä liikuntaa systemaattisesti. Perussettiä siis, liiku ja kuluta enemmän kuin syöt, ei mitään uutta hienoa pilleriä joka räjäyttää kilot ja raikastaa naaman, mutta ajatukset on kuitenkin liekeissä! Tätä tuntuu turhamaiselta ja itsekkäältä kirjoittaa, mutta kirjoitan silti. Tiedän tarvitsevani muutosta noihin strategisiin mittoihin, ja tiedän, että painoa olisi saatava pois, jotta jaksan paremmin. Vaikka sitten juosta. Erityisesti tämä on tärkeää omalle henkiselle hyvinvoinnille vaikkei ehkä ulkoisesti mikään hälytystilaa olisikaan. Varmasti meidän jokanaisten ajatuksia. Herättelin itseni kuitenkin nyt siihen ajatukseen että vain minä itse voin tietää mikä on minulle hyvästä, eikä kukaan oman kroppani ulkopuolinen voi kertoa toista, jos peilikuva ja sisin kertoo tätä. Hienointa on, että vain minä itse voin siihen vaikuttaa!
Mitäpä siis teen tai tulen tekemään.
Olen päättänyt parina aamuna viikossa lähteä juoksemaan, tyhjällä mahalla (ruoanrakastajalle tärkeä pointti, joka on pakko ihan kirjoittaa ylös ettei unohdu). Herään siis entisen tunnin sijaan puolitoista tuntia ennen muuta perhettä, ei pahin mahdollinen rasti, tai noo, ehkä kiristän aikataulua ja herään niinkuin ennenkin. Nautin ruokaa ruokaympyrämallilla, leivät unohtaen (akilleen kantapääni) ja juon vettä, paljon vettä. Hyvästi oluet ja viini. Adieu! Nos vemos! Teen kotona lihasliikkeitä ihan vaikka kesken arki-iltahulinan, koska siltä ei voi välttyä, sovitun 20 minuutin ajan. Lupaan tehdä tämän, ja täysin itseäni varten! Minulla on tuttavapiirissä monia upeita naisia, itsensä ylittäviä, elämänvoimaisia, huippukuntoisia, tai vähemmän, mutta kuitenkin huippusuorituksiin kykeneviä ja elämäänsä itse johtavia, joista voi ottaa mallia!
Kirjoitan kaiken julki siksi, etten luovuttaisi herkästi tai päätyisi samoille vanhoille "paheiden" teille. Kirjoitan myös siksi, että voin täältä tämän intoa puhkuvan itseni löytää yhä uudelleen ja uudelleen. Lupaan päivittää tänne strategiset mittani puolen vuoden päästä ja toivon sen suhteen parasta ja pelkään pahinta... Minun tapauksessa käy luultavasti niin kuin osaltaan Eppu Normaalin urheiluhullu-kipaleessa. Pakarat kasvaa, mutta tissit vain pienenee.
Ready. Steady. GO!
onhan tässä kesälläkin menty parempaan suuntaan, kiitos tuon juoksemisen. Mitat 25.6.2013 on olleet 84-78-98, onneksi löysin nuo luvut, ei harmita enää läheskään niin paljon. :)
VastaaPoista