Isät, teille, rakkaudella.
Aamupalalla kohtasin isän. Iloisen, puheliaan nuoren miehen, joka kokosi aamupalaa vaimolleen. Aloitimme jutella. Hänen esikoinen oli syntynyt ja hän kertoi olevansa ihmeissään. Puhui käsittämättömästä tunteesta, kun synnytyksen aikana tullut epätoivo ja huoli vaihtui hetkessä uskomattomaan iloon ja sisäiseen tyyneyteen. Rakkaus iski päin ja lujaa.
Kohtaaminen oli hieno ja herkistyin. Olin iloinen tuon nuoren miehen ja hänen perheensä puolesta. Uskon että hänen matka isänä sujuu mainiosti.
Isyys on varmasti hämmentävää ja jopa odottamatonta. Elät hieman siinä sivussa myötäeläen odottavan äidin tunteet, tietämättä kuitenkaan mitä odottaa. Meillä äideillä matka on helpompi. Kasvamme rakastamaan pientä elämää jokaisen potkun ja liikkeen myötä. Kasvamme jaksamaan hankalia tilanteita yövalvomisten ja kipujen keskellä. Isä jää väkisin niistä tietämättömäksi. Jää, jos emme edes kerro mitä meille kuuluu.
Luin parisuhdeblogia kirjoittavan Sami Minkkisen kertomuksen isästä, joka ei ole saanut tilaa olla isä. Ei ole saanut kasvaa isäksi, vaan äiti on ominut lapsen itselleen, epäillen isän taitoja huolehtia omasta lapsestaan. Tulin surulliseksi surullisen miehen takia. Olen kasvanut itse tyttärenä isälle, joka koki menettäneensä lapsensa eron vuoksi. Olen kokenut läheltä sen katkeruuden, johon hän enää kykeni. Surullisuus voi muuttua ajan myötä usein katkeruudeksi. Se vaikuttaa suoraan myös lapsiin.
Olen kohdannut äitejä, jotka aina hieman vähättelevät miehiään. Olen kuullut naisten puhuvan ilkeitä asioita lastensa isistä ja olen nähnyt miten isän arvostus on hyvin vähäistä. Minun mielestä isät ovat ihmeellisiä. He ovat parhaimmillaan tukipilari ja kantava voima vaimolle, vahva ja hellä yhtäaikaa, majakka joka näyttää suunnan isommassakin myrskyssä ja joka tarjoaa suurinta rakkautta ja ylpeydenaihetta lapsilleen. Olen myös nähnyt läheltä lasten vilpittömän rakkauden ja arvostuksen isäänsä kohtaan. Sen voimaa ei kukaan voi kieltää tai viedä pois.
Kaikkien isien ja äitien ei tarvitse olla samanlaisia, ei täyttää oppikirjojen ohjeistuksia eikä edes kaikkia toiveita. Jokaisesta isästä löytyy kuitenkin joku ominaisuus ylitse muiden, joku piirre tai taito, jota ei toisella ole. Ne asiat meidän äitien tulisi huomata. Ne tietyt asiat jokaisen isän tulisi myös miettiä oman lapsensa äidistä.
Meidän vanhempien tulisi myös nähdä toisemme ilman lapsia, arvostaa ja haluta toisiamme miehenä ja vaimona. Puolisoina.
Yhdessä olemme vahvempia. Kestämme elämän myrskyt paremmin, jaksamme rakastaa enemmän. Jokaisen tulisi huomata oma kaikuluotaimensa tämän elämän ulapalla.
Aamupalalla tuo ihastuttava nuori isä hymyili paljon. Hän kasasi tarjottimelle ruokaa, toivotti minulle voimia ja sanoi että vie nyt vaimolle aamiaista. Toivotin heille elämään kaikkea hyvää. Hänen matkansa aviomiehenä sujuu varmasti yhtä hyvin kuin alkanut jännittävä taival isänä.
Kohtaaminen oli hieno ja herkistyin. Olin iloinen tuon nuoren miehen ja hänen perheensä puolesta. Uskon että hänen matka isänä sujuu mainiosti.
Isyys on varmasti hämmentävää ja jopa odottamatonta. Elät hieman siinä sivussa myötäeläen odottavan äidin tunteet, tietämättä kuitenkaan mitä odottaa. Meillä äideillä matka on helpompi. Kasvamme rakastamaan pientä elämää jokaisen potkun ja liikkeen myötä. Kasvamme jaksamaan hankalia tilanteita yövalvomisten ja kipujen keskellä. Isä jää väkisin niistä tietämättömäksi. Jää, jos emme edes kerro mitä meille kuuluu.
Luin parisuhdeblogia kirjoittavan Sami Minkkisen kertomuksen isästä, joka ei ole saanut tilaa olla isä. Ei ole saanut kasvaa isäksi, vaan äiti on ominut lapsen itselleen, epäillen isän taitoja huolehtia omasta lapsestaan. Tulin surulliseksi surullisen miehen takia. Olen kasvanut itse tyttärenä isälle, joka koki menettäneensä lapsensa eron vuoksi. Olen kokenut läheltä sen katkeruuden, johon hän enää kykeni. Surullisuus voi muuttua ajan myötä usein katkeruudeksi. Se vaikuttaa suoraan myös lapsiin.
Olen kohdannut äitejä, jotka aina hieman vähättelevät miehiään. Olen kuullut naisten puhuvan ilkeitä asioita lastensa isistä ja olen nähnyt miten isän arvostus on hyvin vähäistä. Minun mielestä isät ovat ihmeellisiä. He ovat parhaimmillaan tukipilari ja kantava voima vaimolle, vahva ja hellä yhtäaikaa, majakka joka näyttää suunnan isommassakin myrskyssä ja joka tarjoaa suurinta rakkautta ja ylpeydenaihetta lapsilleen. Olen myös nähnyt läheltä lasten vilpittömän rakkauden ja arvostuksen isäänsä kohtaan. Sen voimaa ei kukaan voi kieltää tai viedä pois.
Kaikkien isien ja äitien ei tarvitse olla samanlaisia, ei täyttää oppikirjojen ohjeistuksia eikä edes kaikkia toiveita. Jokaisesta isästä löytyy kuitenkin joku ominaisuus ylitse muiden, joku piirre tai taito, jota ei toisella ole. Ne asiat meidän äitien tulisi huomata. Ne tietyt asiat jokaisen isän tulisi myös miettiä oman lapsensa äidistä.
Meidän vanhempien tulisi myös nähdä toisemme ilman lapsia, arvostaa ja haluta toisiamme miehenä ja vaimona. Puolisoina.
Yhdessä olemme vahvempia. Kestämme elämän myrskyt paremmin, jaksamme rakastaa enemmän. Jokaisen tulisi huomata oma kaikuluotaimensa tämän elämän ulapalla.
Aamupalalla tuo ihastuttava nuori isä hymyili paljon. Hän kasasi tarjottimelle ruokaa, toivotti minulle voimia ja sanoi että vie nyt vaimolle aamiaista. Toivotin heille elämään kaikkea hyvää. Hänen matkansa aviomiehenä sujuu varmasti yhtä hyvin kuin alkanut jännittävä taival isänä.
 |
| Lisää https://www.ipanainen.fi/fi/product/isan-saannot-kortti/TP10962 |
Kommentit
Lähetä kommentti